Kainuuta piinaa yhteishengen puute, joka voi olla vakava uhka koko maakunnan tulevaisuudelle, kirjoittaa Kainuun liiton aluekehityspäällikkö Paavo Keränen Kainuun tulevaisuutta pohtivalla Kuiskintaa.fi-verkkosivustolla.

Tuoreeksi esimerkiksi yhteisen rintaman puuttumisesta Keränen nostaa sen, että Kainuu ei juuri näkynyt tammikuussa Helsingissä järjestetyillä Matkamessuilla, kun sen sijaan esimerkiksi Lappi oli esillä hyvinkin näyttävästi maakunnan voimin.

– Maakunnan yhteishengen puutteesta on kärsitty jo pitempään. Pahimmillaan tämä näyttäytyi Kainuun hallintokokeilun loppumetreillä, kun Puolanka irrottautui kokeilusta, eikä sille saatu jatkoa. Siinä tehtiin iso virhe, Keränen kirjoittaa.

– Syyllisiä on turha osoitella, mutta ei Puolanka yksin ollut. Kunnan vaatimukset olivat varsin vaatimattomia hallintokokeilun kokonaisuudessa. Muutamien suurien kuntien ylimielinen asenne paistoi myös julkisessa keskustelussa. Sisäpiirikeskustelu oli suorastaan vastuutonta.

Keränen muistuttaa, että jopa Kainuun veturissa Kajaanissa kuolee enemmän kuin syntyy ihmisiä. Maakunnan nostamiseen auttaa vain kainuulaisten oma toimeen tarttuminen, Keränen kirjoittaa.

– Kainuun maakuntalaulun sanoilla on ajankohtainen sanoma: Kainuhun kansa, ah arpasi lyö! Missä on ryhtisi, kunniatyö? Keränen kirjoittaa.

Paavo Keräsen kirjoitus Kainuu ei voi menestyä ilman vahvaa yhteistyötä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä