Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi kannattaa Kuntaliiton esittämää kokeilua, jossa työ- ja elinkeinotoimistojen vaikeimmin työllistyvien palvelut, niihin osoitetut voimavarat ja toimivalta siirretään kunnille.

Hän ei pidä mielekkäänä, että kunnat joutuvat maksamaan sakkomaksuja työllisyyden hoidosta.

– Tämäkin raha tulisi antaa kunnille nykyistä vapaampaan työllisyyden hoitoon. Tämä vaatii myös lainsäädännön korjaamista, Lohi sanoi Kuntaliitto-konserniin kuuluvan Finnish Consulting Group FCG:n työllisyysseminaarissa tiistaina Helsingissä.

Lohi on lisäksi valmis nostamaan työttömyysturvan suojaosuutta ja aikaistamaan hallitusohjelman perustulokokeilua.

– Perustuloa voitaisiin kokeilla esimerkiksi syrjäisellä, korkean työttömyyden seutukunnalla, teollisuuden rakennemuutoksen kohteeksi joutuneella paikkakunnalla ja suuren kaupungin asuinalueella, jossa on korkea työttömyys, Lohi totesi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä