Keva etsii uutta toimitusjohtajaa. Hakuaika päättyy joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta vastaavalla Kevalla on jälkeen haku päällä. Tiukalla aikataululla haetaan uutta toimitusjohtajaa luottamuspulan takia paikkansa menettäneen Jukka Männistön tilalle.

Toimitusjohtajan viran hakuaika päättyy joulukuun ensimmäinen päivä ja uuden toimitusjohtajan kaavaillaan aloittavan virassaan ensi kevään aikana. Rekrytoinnin tukena Keva ilmoittaa käyttävänsä headhunterin palveluksia. Kevan hallitus tekee viran täyttämisestä esityksen Kevan valtuuskunnalle, joka valitsee uuden toimitusjohtajan helmikuussa 2016.

Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto. Tämän lisäksi virkaan valittavalta edellytetään monipuolista kokemusta sekä käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja -kokemusta.

-Hallitus korostaa toimitusjohtajaa valitessaan strategista johtamiskykyä ja kykyä johtaa Kevaa kokonaisuutena kehittyvässä työeläkekentässä, toteaa hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen Kevan nettisivuilla.

Äkkilähdön yhtiöstä saaneen ex-toimitusjohtaja Jukka Männistön palkka luontaisetuineen oli johtajasopimuksen mukaisesti 18 500 euroa kuukaudessa, joten se tuskin vähentää kiinnostusta virkaa kohtaan. Edellisessä toimitusjohtajahaussa viime keväänä paikasta oli kiinnostunut 47 hakijaa, joiden joukossa oli niin kunta- kuin rahoitusalan kivikovia ammattilaisia.

Toimitusjohtajan virkaa hoitaa toistaiseksi varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén.

 

Hakuprosessista Kevan sivuilla

Muokattu klo 16.15: Täsmennetty toimitusjohtajan valintamenettelyä.

 

 

 

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä