Kiertotalous sai kansallisen toimintasuunnitelman
Tiekartassa tunnistettuja kiertotalouden hankkeita voi skaalata kansallisesti ja kansainvälisesti, sanoo Kari Herlevi Sitrasta. (Kuva: Kunta.tv)
Suomessa julkaistiin tänään maailman ensimmäinen kansallinen kiertotalouden tiekartta. Se on tehty Sitran johdolla yhteistyössä ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, elinkeinoelämän ja muiden merkittävien sidosryhmien kanssa.
– Kiertotaloudelle on strategioita, mutta käytännönläheistä toimintasuunnitelmaa ei ole missään päin maailma. Kiertotalous tarvitsee konkretiaa ja selkeitä esimerkkejä. Olemme tunnistaneet Suomessa johtavia hankkeita ja pilotteja jotka voidaan skaalata kansallisesti ja kansainvälisesti, Sitran johtava asiantuntija Kari Herlevi taustoitti tiekarttaa Kuntamarkkinoilla Kunta.tv:n haastattelussa.
Kiertotaloudessa minimoidaan jätteiden synty ja resurssien ja materiaalien käyttöä tehostetaan niin, että sekä raaka-aineet että niiden arvo säilyvät kierrossa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuote on suunniteltu niin että materiaalit ovat eroteltavissa ja kierrätettävissä.
Sitran arvion mukaan kiertotalous toisi vuosittain 2–3 miljardin euron vuosittaisen arvonlisän vuoteen 2030 mennessä.
Tiekartan on tarkoitus viitoittaa tietä kohti kiertotaloutta. Kaupungit ja kunnat kiertotalouden ytimessä, koska ne ovat alustoja kokeiluille kuluttajarajapinnassa ja toisaalta myös teollisuuden parissa, arvioi Herlevi.
– Julkiset hankinnat esimerkiksi on aivan keskiössä kun mietitään kiertotalouden ratkaisuja.
Sitra korostaa, että muutos vaatii yhteistyötä yli sektori- ja toimialarajojen, koska niiden välimaastoista löytyvät houkuttelevimmat mahdollisuudet uusiin toimintatapoihin, digitalisaation mahdollistamiin palveluihin ja materiaalien kierron pidentämiseen.
– Uusien ratkaisujen vaikuttavuus syntyy lopulta siitä, että niitä voidaan laajentaa ja monistaa sopiviksi niin muualle Suomeen kuin ympäri maailman, sanoo johtaja Mari Pantsar Sitrasta.
– Systeeminen muutos tarvitsee tueksi jatkossa lisää raikkaita jopa radikaalejakin avauksia, Pantsar muistuttaa.
Sitran selvitys: Kierrolla kärkeen – Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016–2025
Kari Herlevin haastattelu Kunta.tv:ssä: