Kokkola ja Kouvola ovat verottajina ankarimmat maakuntakeskukset Mikkelin jälkeen

Vuonna 2025 Manner-Suomen kirein verotus on Halsualla ja kevein Kauniaisissa, kun tarkastellaan keskituloisten palkansaajapuolisoiden maksamia tuloveroja. Kuva: Pixabay
Maakuntakeskusten vertailussa keskituloiset puolisot maksavat vuonna 2025 eniten veroja Mikkelissä.
Veronmaksajain keskusliiton tiedotteen mukaan eroa on Mikkelistä katsottuna lähes 3 700 euroa keveimmin verottavaan Helsinkiin verrattuna.
Helsingin lisäksi kevyesti verottavia maakuntakeskuksia ovat Turku ja Tampere.
Kokkola ja Kouvola ovat puolestaan verottajina ankarimmat keskukset Mikkelin jälkeen.
Maakuntakeskusten verovertailussa huomioidaan tuloverojen lisäksi myös kiinteistöverot.
– Kasvukolmio erottuu muista. Pienempien maakuntakeskusten ero on Helsingin ohella myös Turkuun ja Tampereeseen monin paikoin toista tuhatta euroa, selvityksen laatinut ekonomisti Janne Kalluinen toteaa tiedotteen mukaan.
Edellä mainitut tiedot selviävät Veronmaksajain keskusliiton vuoden 2025 kuntaverovertailusta.
Keveintä Kauniaisissa
Vuonna 2025 Manner-Suomen kirein verotus on Halsualla ja kevein Kauniaisissa, kun tarkastellaan keskituloisten palkansaajapuolisoiden maksamia tuloveroja.
Halsualla he maksavat tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja noin 31 300 euroa. Ero Kauniaisiin on reilut 5 800 euroa.
Vuodelle 2025 tuloveroprosenttiaan nosti 68 kuntaa Suomessa, alentajia oli neljä.
Maan korkein kunnallisveroprosentti on kuluvana vuonna Pomarkussa, 10,9 prosenttia.
Kirkollisvero huomioiden puolisoiden verotus Pomarkussa on kuitenkin hieman kevyempää kuin Halsualla. Manner-Suomen keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi 0,07 prosenttiyksikköä.
– Odotettiin, että kuntaveroprosentit olisivat nousseet vuodelle 2025 vielä enemmänkin, mutta vaalivuoden alla kiristykset jäivät odotuksia maltillisemmiksi, Kalluinen kertoo tiedotteen mukaan.
Kiristykset eivät rajoittuneet pieniin kuntiin: tuloveroprosentti nousi muun muassa Seinäjoella (+0,8 prosenttiyksikköä), Porissa (+0,3 prosenttiyksikköä) ja Kokkolassa (+0,3 prosenttiyksikköä).
Myös Suomen kevein kuntaverottaja Kauniainen nosti prosenttiaan 4,7:ään (+0,3 prosenttiyksikköä).
Lisäksi tiedotteessa kerrotaan, että verotuksen keventäjiin lukeutui Kittilä (-0,3 prosenttiyksikköä ), jolle alkaa kertyä tuottoa uudesta kaivosverosta 2025 alkaen.
Lue myös: