Lomautuksen ulkopuolelle jäävät tietyt henkilöstöryhmät muun muassa terveyspalveluista, vanhuspalveluista ja sosiaali- ja vammaispalveluista sekä eläinlääkinnästä ja terveysolojen valvonnasta.
 
Lyhyemmät lomautukset ovat pituudeltaan kahdesta seitsemään päivään. Lyhyempiä lomautuksia toteutetaan ruokapalvelussa, terveyspalveluissa, vanhuspalveluissa, sosiaali- ja vammaispalveluissa, varhaiskasvatuksessa sekä opetustoimessa.
 
Muilla henkilöstöryhmillä lomautus on kuukausipalkkaisten osalta 14 päivää ja tuntipalkkaisten osalta 10 päivää. Vaihtoehtoisesti työntekijä voi sitoutua palkattomaan vapaaseen. 
 
Kokouksessa päätettiin myös, että keskushallinnon sisäisiä palveluita koskee täysi lomautusaika ja hammashoitajat rajataan lomautuksen ulkopuolelle. Muutettu ehdotus hyväksyttiin äänestyksen jälkeen.
 
Kokkolan kaupunginhallitus päätti yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta 13. tammikuuta. Perusteena oli talousarviossa vuodelle 2014 päätetty 4,3 miljoonan euron vähennys henkilöstömenoihin.
 
Yt-neuvotteluissa ei saavutettu yksimielisyyttä, sillä henkilöstöjärjestöt eivät hyväksyneet työnantajan esitystä lomautuksista ja korvaavista vapaaehtoisista palkattomista vapaista.
 
Päätös lomautusten rajaamisesta  syntyi kahden äänestyksen jälkeen. Ensin esitys asian jättämisestä pöydälle kaatui lukemin 4-3. Samalla äänestystuloksella hyväksyttiin myös itse esitys.
 
Vastaan äänestivät molemmissa äänestyksessä vasemmistoliiton, perussuomalaisten ja SDP:n edustajat. Enemmistön muodostivat keskustan, RKP:n, kristillisdemokraattien ja kokoomuksen edustajat. 
 
 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*