Kotka on satamakaupunki, jossa on noin 50 600 asukasta. (Kuva: Ville Miettinen)

Metsäyhtiö Stora Enso suunnittelee sulkevansa pysyvästi Sunilan sellutehtaan Kotkassa.

Yhtiön ilmoituksen saatuaan Kotkan kaupunki tiedotti ryhtyvänsä välittömiin toimenpiteisiin, jotta Sunilan tehtaan mahdollisen lopettamisen vaikutukset jäisivät mahdollisimman lieviksi.

Keskeiset toimijat kokoontuivat jo torstaina saman pöydän äärelle suunnittelemaan vaadittavia toimenpiteitä, kaupunki tiedotti.

Kotkassa sijaitseva Sunilan tehdas työllistää noin 270 henkilöä, joista suunniteltu sulkeminen koskisi arviolta 250 ihmistä.

Suunniteltu sulkeminen tapahtuisi myöhemmin tänä vuonna. Sellutehtaan kapasiteetti on 375 000 tonnia havusellua vuodessa. Tehdas on perustettu vuonna 1938.

”Tehdas sijaitsee loistavalla paikalla”

Kotka perusti rakennemuutosryhmän, johon on kutsuttu seudun kehittämisyhtiö Cursorin, TE-toimiston, ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön, Kymenlaakson liiton ja paikallisten oppilaitosten Ekamin ja Xamkin edustajat.

Ryhmä etsii keinoja sekä ratkaisuja, jotta tehtaan mahdollisen lopettamisen vaikutukset olisivat mahdollisimman pienet. Lisäksi kaupunki tiedotti tehostavan edunvalvontaansa valtiovallan suuntaan Kymenlaakson muiden toimijoiden kanssa.

Rakennemuutosryhmä aloittaa kokoontumiset jo tänään perjantaiaamuna. Kokoontumisten tarkoituksena on laatia toimenpidesuunnitelma, jossa haetaan lyhyen ja keskipitkän aikavälin toimenpide-ehdotuksia uudelleentyöllistymisen tukemiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi.

Rakennemuutosryhmä hyödyntää muiden muassa niitä kokemuksia, joita Kotkan-Haminan seudulla käytettiin vuonna 2007, kun Summan paperitehtaan lopettamisen vaikutuksia lievennettiin.

Samalla kartoitetaan mahdollisia uusia toimintoja ja ennakoidaan tilannetta, jos Stora Enson suunnitelmat Sunilan tehtaan lopettamiseksi toteutuvat.

– Sunilan tehdas sijaitsee loistavalla paikalla, jonne tulee junarata ja jonka yhteydessä on toimiva satama, kaupunginjohtaja Esa Sirviö huomauttaa Kotkan tiedotteessa.

Venäjä-tilanne vaikuttaa

Stora Enso ilmoitti aloittavansa Sunilan selluntuotantoyksikön työntekijöiden kanssa muutosneuvottelut selluntuotannon ja ligniinin erottamisen lopettamiseksi.

Metsäyhtiön mukaan Suomen puumarkkinoihin on vaikuttanut rakenteellisesti kuitupuusta käytävän kilpailun kiristyminen ja puun tuonnin loppuminen Venäjältä. Näissä uusissa olosuhteissa, joissa puukustannukset ovat merkittävästi kohonneet, Sunilan yksikkö ei ole enää kustannuskilpailukykyinen, Stora Enso arvioi.

Kovahiilipohjaisen akkumateriaalin pilottilaitos jatkaa toimintaansa Sunilassa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä