Kuva: Pixabay
Kasvaneet sote-kustannukset ovat pistäneet myös Kouvolan kukkaron koville.

Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka esittää ensi maananntaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että Kouvola vähentää 111 henkilötyövuotta tänä ja ensi vuonna. Näin olisi mahdollista saavuttaa noin 5 miljoonan euron kustannussäästöt ja kaupunginhallituksen tavoite yt-menettelylle. Kouvolan yt-neuvottelut päättyivät tiistaina.

Henkilötyövuosien vähentäminen tullee merkitsemään myös irtisanomisia. Niitä on luvassa enintään yhdeksän. Pääasiassa vähennykset toteutetaan eläköitymisen ja määräaikaisuuksien päättämisen kautta.

Kouvolan kaupunki tavoittelee parinkymmenen esimiestehtävän vähentämistä vuoden 2021 loppuun mennessä. Kouvolalla on noin 200 vakinaista esimiestä. Kouvolan kaupungilta vähenee yhteensä 19 johtajan, päällikön tai muun esimiehen tehtävää vuoden 2020 loppuun mennessä ja kaksi vuonna 2021.

– Tilanne on valitettava, eikä missään tapauksessa johdu henkilöstöstä. Kaupunki joutuu sopeuttamaan toimintaansa muuttuneeseen toimintaympäristöön, ja tässä sopeuttamisessa henkilöstövähennykset ovat yksi sopeuttamisen keino. Suurin osa henkilöstövähennyksistä on onneksi toteutettavissa ilman irtisanomisia, kaupunginjohtaja Marita Toikka sanoo kaupungin verkkosivuilla.

Jatkossa Kouvola tavoittelee joustavuutta resurssien käytössä, mikä tarkoittaa paitsi osa-aikatyön ja osa-aikaeläkkeiden suosittamista myös henkilöstön siirtoja toisiin tehtäviin tarpeen niin vaatiessa. Joustavampi resurssien käyttö auttaa kaupunkia selviämään hallitummin muutosvuosista ja tarjoaa samalla henkilöstölle mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen, henkilöstöjohtaja Päivi Karhu sanoo.

Kouvola teki viime vuonna 26 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen. Tämän vuoden talousarvio hyväksyttiin 11,4 miljoonaa euroa alijäämäisenä, mutta alijäämäennuste vuodelle 2019 on kasvanut -17 miljoonaan euroon kasvaneiden sote-kustannusten takia.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä