Kuva: Ville Miettinen
KT:n Kirsi Marja Lievonen (vas.) ja Markku Jalonen nykyisen työ- ja virkaehtosopimusten allekirjoitustilaisuudessa Kuntatalolla Superin Silja Paavolan kanssa.

KT Kuntatyönantajat vaatii, että työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja pienennetään kuntapalvelujen kilpailukyvyn ja talouden pohjan vahvistamiseksi. KT:n mukaan Työnantajien ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksua vuodelle 2019 pitäisi alentaa ainakin 0,8 prosenttia.

– Tarvitsemme kaikki keinot käyttöön parantaaksemme kuntapalvelujen kilpailukykyä, työmarkkinajohtaja Markku Jalonen totesi KT:n järjestämässä Lappeenranta-seminaarissa torstaina.

KT:n mukaan kunta-alan työmarkkinaratkaisut ovat edistäneet kuntatalouden vakautta, ennustettavuutta ja työllisyyttä. Kilpailukykysopimuksen perusteella kaikkien työnantajien eläkevakuutusmaksu alenee ensi vuonna 0,4 prosenttia, mutta kuntatyönantajien eläkevakuutusmaksu on yhä neljä prosenttiyksikköä korkeampi kuin yksityisillä työnantajilla.

– Työnantajan eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen alentamista koskevat ratkaisut tarvitsevat jatkoa, Jalonen korosti.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



KT katsoo, että kohentunut työllisyystilanne antaa tänä syksynä hyvät mahdollisuudet sosiaalivakuutusmaksujen alentamiseen ilman, että kunta-alan eläkevakuutuksen tai työttömyysvakuutuksen rahoituksen perusta vaarantuu.

Kuntapalvelujen uudistuminen ja kilpailukyky perustuvat KT:n mukaan keskeisesti hyvään johtamiseen ja henkilöstöjohtamiseen, joilla voidaan saada aikaan parempaa tuottavuutta ja laadukkaampaa palvelua, jotka yhdessä työelämän kehittämisen kanssa vaikuttavat työnantajakuvaan ja henkilöstön riittävyyteen.

– Kunta-alalle on erittäin tärkeää, että saatavilla on riittävästi osaavaa työvoimaa, sanoo KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen.

Kuntapalveluiden työvoiman saatavuuden varmistamiseksi tarvitaan myös osaavan työvoiman maahanmuuttoa ja ulkomaalaistaustaisen työvoiman työllistämistä. Monimuotoiset työyhteisöt ovat yhä useammalle työelämän arkea, johon on jo valmistauduttava myös esimiestyön ja työyhteisöjen kehittämisen avulla, KT muistuttaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*