Markku Jalonen työmarkkinaneuvotteluissa
Kunta-alan neuvottelutulos loisi vakautta koronakriisin keskelle, Markku Jalonen (keskellä) muistuttaa. (Kuva: Niko Pohjalainen)

KT Kuntatyönantajien tavoitteena on saada pikaisesti neuvottelutulos kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksista. Alan sopimukset päättyvät maaliskuun lopussa.

Neuvottelutuloksen syntyminen ennen sitä on erittäin tärkeää yhteiskunnan kokonaisedun kannalta, KT:n tiedotteessa todetaan.

KT muistuttaa, että koronavirusepidemian vaikutukset heikentävät kuntataloutta ja kuntien palkanmaksuvaraa entisestään.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila edellyttää KT:n mukaan, että kaikki osapuolet tuntevat vastuunsa työrauhan ja kunta-alan työmarkkinatoiminnan häiriöttömyyden säilyttämiseksi. KT:ssä nähdään, että pikainen työmarkkinaratkaisu osaltaan auttaisi koronaepidemian hidastamiseen keskittymistä.

-Tilanne on koko Suomessa niin vakava ja kuntasektoriin kohdistuu suuria paineita, että sen takia olisi KT:n mielestä tärkeä pyrkiä mahdollismman nopeasti saamaan työmarkkinaratkaisu aikaan. Se loisi vakautta tähän tilanteeseen ja antaisi työrauhaa henkilöstölle, työmarkkinajohtaja Markku Jalonen sanoo Kuntalehdelle.

Jalonen kuvailee neuvotteluja vaikeiksi. Lisähaastetta tuo mm. kilpailukykysopimuksen työaikakysymys.

-Sopimuskautta on vielä jäljellä, ja töitä tehdään joka päivä.

Työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, SAK ja STTK julkaisivat maanantaina yhteisen tiedonannon, jossa ne kertoivat pyrkivänsä löytämään yhdessä ratkaisun suomalaisen yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi.

– On tärkeää turvata suomalaisten työpaikat, toimeentulo ja yritykset, ja tuoda sitä kautta hyvinvointia, vakautta ja ennustettavuutta yhteiskuntaan. Korona vaikuttaa vakavasti suomalaiseen yhteiskuntaan ja talouteen. Sen aikana on syytä unohtaa perinteiset asetelmat ja nousta tilanteen yläpuolelle. Nyt on yhteisten ratkaisujen aika, järjestöt linjasivat.

Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer esittivät maanantaina työmarkkinaneuvottelujen keskeyttämistä sekä kunta-alalla että yksityissektorilla välittömästi poikkeustilan ja valmiuslain vuoksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä