Valtiovarainministeriön vaikutusarvioiden perusteella lisäpäiväoikeuden poistuminen lisää kuntien työllistämisvelvoitteen määrää, KT muistuttaa. Kuntien työllistämisvastuut ja kustannukset lisääntyvät. (Kuva: Ville Miettinen)

Työeläkeputken poiston siirtymävaihe on tärkeä toteuttaa niin, että työvoimapalvelujen resursointi ja työllisyyspalvelujen rakenneuudistus voidaan sovittaa yhteen, KT Kuntatyönantajat muistuttaa. KT:n mukaan palveluja tulee vahvistaa hyvissä ajoin ennen lisäpäiväoikeuden poistamista.

Hallitus kertoi viime viikolla päässeensä sopuun siitä, miten yli 55-vuotiaiden työllistymismahdollisuuksia parannetaan. Keskeinen linjaus on eläkeputken eli työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistaminen.

Hallituksen päättämien toimien yhteisvaikutuksena työllisyyden arvioidaan kasvavan noin 10 300 henkilöllä vuoden 2029 loppuun mennessä.

KT:n mukaan nyt päätettyjen toimien yhteisvaikutus julkiseen talouteen olisi noin 165 miljoonaa euroa julkista taloutta vahvistava.

KT korostaa, että julkisen talouden vaikutukset ovat kuitenkin erilaiset valtion, kuntien ja sosiaalirahastojen osalta.

– Kuntatalouteen vaikuttavat veroperustemuutokset ja muut kustannustekijät tulee kompensoida täysimääräisesti kunnille, KT:n tiedotteessa todetaan.

KT muistuttaa, että muutosturvaratkaisu ja uusi irtisanomiskorvaus lisäävät työnantajien kustannuksia. Niiden vaikutusta työnantajien ja työntekijöiden käyttäytymiseen on vaikea ennakoida.

– Työnantajille mallin pitäisi olla hallinnollisesti mahdollisimman kevyt. On varmistettava, että osaamista kehitetään työelämän tarpeiden mukaan ja etenkin joustavan lyhytkestoisen koulutuksen tarjontaa lisätään, KT:ssä nähdään.

Valtiovarainministeriön vaikutusarvioiden perusteella lisäpäiväoikeuden poistuminen lisää kuntien työllistämisvelvoitteen määrää. Kuntien työllistämisvastuut ja kustannukset lisääntyvät. KT:n mukaan työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistuminen ja pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen korostavat entisestään tarvetta siirtää työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu kunnille.

Tätä vastuunsiirtoa vaativat aiemmin joulukuussa myös Kuntaliitto ja kuusi suurinta kaupunkia yhteisessä kannanotossaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä