Talousvaikeuksiin ajautunut Kuhmon kaupunki
lomauttaa henkilöstönsä tänä vuonna pääosin kahdeksi viikoksi. Viikon
lomautusjaksoilla selviävät erityisluokanopettajat, varhaiskasvatuksen opetus-
ja hoitohenkilökunta sekä osa tuotanto- ja palvelukeittiöiden henkilöstöistä.

Lomautusten
ulkopuolelle jää määräaikaisia työntekijöitä ja viranhaltijoita,
luottamusmiehiä sekä työsuojeluvaltuutettuja. Kaupunginhallitus päätti asiasta
tiistai-iltana.

OAJ:n mielipiteistä huolimatta lomautukset
koskevat myös opetushenkilöstöä. Ammattijärjestö ennätti jo viime viikolla
tuomitsemaan suunnitellut opettajien lomautukset. Noin 60 prosenttia Kuhmon
kaupungin palkkamenoista muodostuu opettajien palkoista.

Sote-palvelunsa kuhmolaiset saavat
kuluvan vuoden aikana normaalisti lomautuksista huolimatta. Kaupungin
sote-palveluista vastaa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joka
alustavan tiedon mukaan teki viime vuonna peräti kuuden miljoonan euron
ylijäämän.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä