Suomen kirjastoseuran arvion mukaan kirjastojen rahoituksen väheneminen vaikuttaa kirjastojen kehittämishankkeisiin. Avuksi haetaan muun muassa yhteistyötä.

– Kirjastojen rahoituksen kiristyessä on entistä tärkeämpää, että kirjastoalalla toteutetaan eri tahojen yhteisiä kumppanuushankkeita, katsoo Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno.

Hänen mukaansa niiden avulla toiminnasta saadaan entistä vaikuttavampaa.

Valtiovarainministeriön ensi vuoden talousarvioehdotuksessa valtion määrärahat yleisille kirjastoille vähenevät. Tänä vuonna kirjastojen valtionosuusmäärärahat olivat 4 750 000 euroa. Ensi vuodelle yleisille kirjastoille esitetään 3 900 000 euroa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Säästöt kohdistuvat pääosin keskus- ja maakuntakirjastoille myönnettyihin avustuksiin. Päätös maakuntakirjastojen määrän vähentämisestä on tehty jo aikaisemmalla hallituskaudella. Maakuntakirjastoja on nyt 18. Tulevasta määrästä ei ole vielä tietoa.

Lisäksi kirjastojen perustamishankkeisiin varattu valtion määräraha, 4,5 miljoonaa euroa, poistetaan huhtikuussa 2014 hyväksytyn valtionosuusuudistuksen mukaisesti. Nyt kunnat saavat valtionosuutensa yhteissummana, jonka ne voivat kohdentaa oman harkintansa mukaan.

Kirjastoalalla odotetaan uudistuksia. Hallitusohjelmassa luvataan kunnille lisää vapautta päättää rahankäytöstään. Sillä tarkoitetaan lisää joustoa tietyistä laeista. Näihin lasketaan muiden ohella kirjastolaki ja jotkut muut kulttuuripalveluja koskevat lait. Kunnat saanevat lisää vapauksia siihen, miten ne järjestäisivät esimerkiksi kirjastopalvelut.

Mahdollisuuksina on nostettu esiin vapaaehtoistyö ja yritysyhteistyö. Normien purkamisesta puhutaan myös kirjastojen yhteydessä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*