Kuva: Ville Miettinen

Hallitus päätti kehysriihessä, että kunnille valmistellaan kannustinjärjestelmiä niiden kustannustehokkuuden tukemiseksi. Kannustimilla tavoitellaan 300 miljoonan euron säästövaikutuksia.

Rahoitus kannustinjärjestelmiin otetaan valtionosuusjärjestelmän sisältä.

Kannustinjärjestelmiä tulee digitalisaatioon, käyttötalouden menoihin ja tilakustannuksiin.

Hallituksen mukaan ensimmäisenä käynnistyy digitalisaation kannustinjärjestelmä, johon varataan 40 miljoonaa euroa vuodesta 2019 lähtien.

Kuntien käyttötalouden menojen kannustinjärjestelmään varataan 50 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 100 miljoonaa vuodesta 2022 lähtien.

Kuntien rakennuskannan kehittämiseen ja tilojenkäytön tehostamisen varataan 50 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 100 miljoonaa euroa vuodesta 2022 lähtien.

VTV: Kannustimet valtionosuuksien sisällä arveluttavia

Hallituksen päätös luoda kannustinjärjestelmiä valtionosuusjärjestelmän sisään voi sisältää myös riskejä, jos toimenpidettä katsotaan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tuoreen arvion valossa.

VTV julkaisi maaliskuun lopulla kuntatalouden tarkastuskertomuksen, jonka mukaan kuntatalouden makro-ohjauksen tavoitteita tukevien toimien, kuten valtionosuusleikkausten tai tehokkuuskannustimien sisällyttäminen valtionosuusjärjestelmään voi heikentää järjestelmän kokonaisuuden toimivuutta ja kohdistua kuntiin epätarkoituksenmukaisesti.

– Kannustinjärjestelmän yhdistämistä peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmään tulee arvioida kriittisesti, sillä kannustinjärjestelmän tavoitteet eivät välttämättä ole yhteneväiset valtionosuusjärjestelmän muiden tavoitteiden kanssa, tarkastuskertomuksessa todetaan.

– Jotta kannustinjärjestelmä olisi toimiva, tulisi kuntien ohjauksessa korostua koko julkisen talouden näkökulma. Valtion kuntiin kohdistamassa ohjauksessa ja kuntien kannustinjärjestelmissä korostuvat myös tietoon liittyvät puutteet, mittaamisen riskit ja sen varmistaminen, että kannustettavilla on kannustettaviin tekijöihin liittyvä valta ja vastuu, VTV muistuttaa.

Kannustinjärjestelmien vaikutus valtionosuuksiin vuoteen 2022 saakka.
Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*