Sote-alan palkkavaatimusten toteuttaminen vaarantaisi hyvinvointiyhteiskunnan kestokyvyn, sanoo KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen. Kuva: Sonja Eloranta

Neuvottelut kunta-alan uusista työ- ja virkaehtosopimuksista on keskeytetty, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT tiedottaa.

KT kertoo päätyneensä vaikeaan ratkaisuun, koska neuvottelujen jatkamiselle ei ollut edellytyksiä. KT pitää palkansaajajärjestöjen neuvotteluissa esittämiä palkankorotusvaateita julkiselle taloudelle kestämättöminä.

KT:n mukaan Sote ry on esittänyt sote-alan henkilöstölle yleisten korotusten lisäksi vuosittain maksettavaa 3,6 prosenttiyksikön korotusta viiden vuoden ajan. Sote-alan palkkaohjelma kasvattaisi sote-alan palkkakustannuksia viidessä vuodessa kumulatiivisesti 4,8 miljardia euroa, KT arvioi helmikuussa.

Järjestöt esittivät sote-alalle viiden vuoden ”pelastusohjelmaa”, jolla peruspalkkatasoa nostettaisiin 3,6 % vuosittain normaalien sopimuskorotusten lisäksi.

KT:n mukaan koko kunta-alaa koskevien palkkaohjelmien rahoitustarve olisi vähintään 12,4 miljardia euroa viiden vuoden aikana, mikä nostaisi työvoimakustannuksia 19,2 prosenttia viiden vuoden aikana. Palkansaajaa kohden vaatimukset tarkoittaisivat vuositasolla keskimäärin 871 euron veronkorotuspainetta.

– Kunta-alan henkilöstö on palkankorotuksensa ansainnut. Nyt esitetyt ylimääräiset palkankorotukset ylittävät kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnan kestokyvyn ja johtavat veronkorotuksiin ja velkaantumiseen. Haluamme turvata palvelut ja henkilöstön työhyvinvoinnin koko kunta-alalla myös tulevaisuudessa, KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen sanoo.

Lisäksi aiemmin sovittu ratkaisu yhtenäisestä sopimusjärjestelmästä on kyseenalaistettu.

– Veronmaksajien etu on, että julkisesti rahoitetut kunta- ja hyvinvointialuepalvelut neuvotellaan yhtenä kokonaisuutena. KT pitää kiinni aiemmin sovitusta, sanoo neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas.

KT muistuttaa myös hyvinvointialueilla toteutettavasta palkkojen harmonisoinnista, jonka vuosikustannukset nykyisellä palkkausjärjestelmällä ovat arviolta noin 680 miljoonaa euroa. 

– Harmonisointi nostaa merkittävästi sote-henkilöstön yleistä palkkatasoa palkkaohjelman kaltaisesti, korostaa Jalonen.

28.2.2022 päättyneitä kunta-alan sopimuksia noudatetaan, kunnes uudet työ- ja virkaehtosopimukset on neuvoteltu. Sopimusten piirissä on noin 425 000 palkansaajaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä