TEM:n raportti työvoimapalveluiden siirrosta saa kritiikkiä Kuntaliitolta. (Kuva: Ville Miettinen)

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä selvittää vaikeimmin työllistyvien työvoimapalveluiden siirtoa resursseineen kuntien vastuulle Tanskan mallin mukaisesti. Tavoitteena on ollut kokeilun käynnistäminen.

Samaan aikaan valmistelussa oleva itsehallintouudistus ja siihen liittyvä pohdinta valtion ja kuntien työnjaosta jarruttaa työvoimapalvelukokeilun valmistelua, Kuntaliiton asiantuntijat sanovat. Apulaisjohtaja Reijo Vuorento ja kehittämispäällikkö Erja Lindberg ovat jättäneet valtio-kunta -suhdetta selvittävän valmisteluryhmän raporttiin eriävän mielipiteensä.

– Raportista saa sen vaikutelman, että mahdollinen päätös julkisten työllisyyspalveluiden siirrosta itsehallintoalueille ja kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden siirrosta tuleville sote- alueille kyseenalaistaa tarpeen kokeilla järjestämisvastuun siirtoa vaikeammin työllistyvien osalta kunnille, eriävässä mielipiteessä todetaan. Raportissa ei ole myöskään arvioitu vastuun siirtoa kokonaistaloudellisesta näkökulmasta.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan valtion omien työllisyysvastuiden ja kuntien vaikeimmin työllistyvien työttömien järjestämisvastuiden siirtokokeilua ei tule sekoittaa keskenään.

TE-palvelujen siirtymisellä mahdollisille itsehallintoalueille ei ole merkittävää vaikutusta vaikeimmin työllistyvien työvoimapalvelujen siirtämisessä kunnille työssäkäyntialueittain. Siirto voidaan ja kannattaa toteuttaa, vaikka TE- toimistojen palvelut siirtyisivätkin mahdollisille itsehallintoalueille.

Lue Kuntaliiton eriävä mielipide:

Kuntaliiton kannanotto raporttiin 14012016

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä