Kuntaliiton Reinan ja Lehtosen juhlaseminaarissa puitiin kuntatalouden iloa ja arkea ja vos-uudistusten hurjaa historiaa – ”Jos olisin Sannan silloin nähnyt, en olisi koskaan uskonut, että tuon kanssa joskus tehdään töitä”

Kuntamarkkinoiden 2024 kuntatalousseminaarissa torstaina nähtiin esiintymässä juhlava kattaus vaikuttajia. Syyskuussa tasakymmeniä juhlivat ja yhteensä 90 vuotta täyttäneet Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina ja kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen olivat kutsuneet Kuntataloutta 90 vuotta – kohti uudistuvaa rahoitusta -seminaariin puhujia, joihin molemmilla oli kytkös työuriensa varrelta.

Seminaarissa puhuttiin vuosien vierimisestä ja vitsailtiin, mutta esitettiin myös totisia näkymiä kuntatalouteen ja tulevaisuuteen monelta kantilta, erilaisten sukupolvien äänillä.

Vos-uudistusten lyhyt historia

Ohjelman ulkopuolelta avauspuheenvuoron piti kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.), joka muistutti, että kunnissa tarvitaan näköalojen rakentamista.

– Lopulta talouskin on toimintaa. Mitä tehdään toiminnan valintoina, sillä rakennetaan tulevaisuuden kuntaa, ministeri sanoi.

Valtionosuusuudistusta vetävä Arto Sulonen kertasi menneitä vuosikymmeniä ja useita valtionosuusuudistuksia, joita hän on ollut tekemässä.

– Vuonna 1984 Sanna syntyi, Timo oli 10 vuotta ja minä valmistuin oikeustieteellisestä. Sain ensimmäisen työpaikkani kouluhallituksen valtionaputoimistosta. Pohdittiin, mitkä ovat tarpeellisia ja kohtuullisia kustannuksia. Jos olisin Sannan silloin nähnyt, en olisi koskaan uskonut, että tuon kanssa joskus tehdään töitä parikymmentä vuotta, Sulonen nauratti yleisöä.

Sulonen on ollut tekemässä valtionosuusuudistuksia 1990-luvulta asti. Hän kuvaili vuoden 1993 uudistusta ”ainoaksi oikeaksi valtionosuusuudistukseksi”.

– Se oli mittasuhteiltaan ihan omaa luokkaansa, koska siinä menoperusteisuudesta luovuttiin ja mentiin laskennalliseen yleiskatteelliseen ei-korvamerkittyyn valtionosuusjärjestelmään, joka oli aivan radikaali juttu siihen aikaan.

– Se oli myös ylivoimaisesti suurin sääntelyn purkuhanke ja itsehallinnon uudistushanke. Kunnat saivat todella paljon valtaa, kun ne saivat itse päättää, miten ne kohdentavat valtionosuuksia, ihan kuten kohdensivat muita tulojaan.

Vuoden 1993 uudistuksessa erityistä oli myös, että se sitoi sektoriministeriöt yhteen, Sulonen sanoi. Mukana olivat opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, sisäasiainministeriön kuntaosasto sekä valtiovarainministeriön budjettiosasto.

– Voin sanoa, että kun kaikki olivat olleet niin itsenäisiä siihen saakka, niin keskustelut olivat joskus todella verisiä. Ei pelkästään verisiä ministeriöiden välillä vaan niiden sisällä.

Kuka uskoo pieneen kuntaan?

Keskustan kansanedustaja Olga Oinas-Panuma (s. 1999) on paitsi eduskunnan nuorin jäsen myös pudasjärveläinen kuntapäättäjä. Hän nostikin puheenvuorossaan esiin erityisesti pienten kuntien aseman.

Pienten kuntien neuvottelukunnan puheenjohtajana toimiva Oinas-Panuma sanoi ”jauhaneensa” pienten kuntien asioista myös eduskunnassa ja havainneensa, että niiden olemassaolosta on tärkeä puhua.

– Pieniä kuntia ei unohdeta päätöksenteossa pahalla vaan sen takia että niiden asioita ei tuoda esille. Siksi on tärkeää että niistä puhutaan.

Eduskunnassa hän sanoo törmänneensä oletukseen, että eihän pieniä kuntia edes kohta ole. Pieniä kuntia on kuitenkin niin kauan, kuin niihin investoidaan, Oinas-Panuma muistutti.

– Pelottelemalla jatkuvasti tummilla pilvillä karkotetaan viimeinenkin into investoida.

– Tärkeää olisi saada pidettyä toivo. Kaikki lähtee uskosta tulevaan.

– Minä uskon väkiluvultaan pieniin kuntiin – uskotko sinä? Oinas-Panuma päätti puheensa ja sai Sanna Lehtoselta suitsutusta asenteestaan:

– Et tiedä, Olga, kuinka tärkeä esikuva olet kuntatalousihmisille, päättäjille. Pidä optimismi ja sama palo. Älä koskaan menetä tuota sun otetta, Lehtonen sanoi.

Mistä veroista kevennetään?

Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA ry:n veroasiantuntia Emmiliina Kujanpää käsitteli kuntalaisten käsityksiä verotuksesta ja asenteita palveluihin. EVAn selvityksen mukaan esimerkiksi 72 prosenttia suomalaisista pitää hyvinvointivaltiota aina hintansa arvoisena.

– Suomalaiset mielellään kiristäisivät sellaisia veroja, joista he ajattelevat, että he eivät maksa niitä itse. Tyypillisesti sellaisia ovat yritysten tulovero eli yhteisövero, pääomatulovero ja alkoholivero, jota me emme tietenkään kukaan maksa, Kujanpää nauratti yleisöä.

– Mutta kun mennään kevennyspuolelle, siellä ykkösenä on perintövero, kakkosena ruoan alv, kolmanneksi mieluiten kevennettäisiin ansioverotuloja.

Kevennystoiveet painottuvat ansioveroihin. Suomalaisista puolet ajattelee että nykyinen kiinteistövero on sopiva.

– Kuitenkin harva kuntalainen – vain 14 prosenttia suomalaisista – siirtäisi kunnallisen verotuksen painopistettä kunnallisverosta kiinteistöveroon. Tällainen ajatus on puolelle suomalaisista hyvin epämieluinen.

Kujanpää pitää tätä ymmärrettävänä.

– Mehän ajatellaan, että jos kävisi niin onnellisesti että ansiotulojen verotusta kevennettäisiin ja jäisi enemmän rahaa omaan käyttöön, niin auta armias, jos tulisi kiinteistöveron kiristys ja rahat imettäisiin sitä kautta pois. Jää helposti huomaamatta, että kiinteistöveroa maksavat muutkin kuin omakotiasuja ja mökkiläiset. Yhä useammassa kunnassa on voimaloita, sieltä kertyy yhä isompi osa kiinteistöverosta. Voidaanko ajatella niin päin, että jos kiinteistöverotuottojen osuus nousee, voitaisiinko kunnallisveroa keventää?

Kaupunkien ja maaseutukuntien symbioosi

Kaupunkipolitiikan asiantuntija Katja Palonen työ- ja elinkeinoministeriöstä käsitteli puheenvuorossaan kaupunkipolitiikkaa vuosien varrella.

– Kaupungit ovat talouden moottoreita mutta ne eivät pärjää ilman maaseutumaisia kuntia tai päinvastoin. Tämä kombo pitää tämän maan käynnissä, Palonen kuvaili kaupunkien merkitystä.

Kaupunkien kehittämisessä on kuljettu polku, jossa on herätty kaupunkiajattelun näkökulmasta yhdessä tekemiseen ja sopimuksellisuuteen, ja viime aikojen sopimukselliseen kumppanuuteen.

– Itse koen, että tämä on uudenlainen toimintatapa valtion ja kuntien välisessä suhteessa, jossa saadaan myös uudenlaisia tuloksia, enemmän niitä konkreettisia tekemisen paikkoja.

– Tämä vaatii uudenlaista sitoutumista ja resurssien uudenlaista ajattelua.

– Tämä on näytön paikka kaupungeille, mutta ennen kaikkea myös valtiolle.

Tasapuolisempaa verotusta kunnassa?

Marinin hallituksessa kuntaministerinä toiminut Sirpa Paatero, sd., muistutti, että pääomatuloilla elävä ei maksa kuntaan veroja tuloistaan.

– Siinä on mun mielestä joku gäppi. Tiedän, että vaikka Kauniaisissa pääomatuloilla eläviä on enemmän kuin vaikkapa Kotkassa. Mutta siitä huolimatta mielestäni eri tulonsaajia eri tulomuodoilla pitäisi kohdella kuntapuolella myös tasa-arvoisesti.

Paatero viittasi myös viime vaalikaudella tehtyyn selvitykseen kuntien tulevaisuudesta. Hän sanoi kannattavansa sitä, että palvelujen järjestämisestä todella vastaavat kaupungit huomioitaisiin rahanjaossa siten, että raha ei kiertäisi pienten kuntien kautta. Valtionosuus pitäisi siis kohdistua tarkemmin niihin kuntiin ja kaupunkeihin, jotka aidosti järjestävät palveluja, Paatero sanoi.

– Mutta vaikka valtionosuusuudistus on megatärkeä, pitää miettiä isompaa kuvaa: millaisena me nähdään kunnat tulevaisuudessa, mitkä on niiden tehtävät. Miten pidetään tulevat 50 vuotta kunnat tuottamassa niitä palveluita.

Paateron ministeriaikana päätettiin niin hyvinvointialueuudistuksesta kuin TE-uudistuksesta, jotka molemmat ovat massiivisia kuntavaikutuksiltaan.

Aiemmin Paatero on toiminut mm. Kuntaliiton hallituksessa.

Timo Reina kiitteli Sirpa Paateroa siitä, että tämä ei muutu sen mukaan, mitä tehtävää hoitaa.

– Hänen kanssaan on aina ollut erittäin helppoa ja välitöntä toimia.

Yksilö yhteisössä?

Viimeisen puheenvuoron käyttänyt psykologi Pekka Sauri korosti yhteisön merkitystä ja herätteli pohtimaan yksilön roolia paitsi palveluntuottajaorganisaatiossa myös ihmisten yhteisössä. Sauri aloitti vihreiden kuntapäättäjänä Helsingissä vuonna 1984 ja tuli Kuntaliiton hallitukseen 10 vuotta myöhemmin. Hän on toiminut myös Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.

– Apulaiskaupunginjohtajana törmäsin koko ajan ilmiöön, että kuntayhteisö ja palvelutuotanto-organisaatio etääntyvät toisistaan. Tästä seuraa se, että ihmisten yhteisö on taka-alalla. Puhutaan miksei ne siellä kunnassa tee mitään. Siis ”ne” ”siellä ”.

– Tämä on käsittääkseni hyvinvointivaltion keskeinen ongelma: palveluntuottaja ja yhteisö ovat eriytyneet toisistaan.

Saurin mukaan edessä on sen ratkaiseminen, miten palvelutuotanto palautetaan takaisin yhteisön sisään.

Lue myös:

Budjettiriihi on jo ovella ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina kertoo, mikä olisi myrkkyä kuntataloudelle