Kuntapäättäjät hyväksyvät kaavailut kahden miljardin euron leikkauksista kuntataloudessa, ilmenee Lännen Median selvityksestä.

Kahden miljardin leikkaustarve on asetettu valtiovarainministeriössä, ja hallitusneuvottelijat ovat ottaneet sen lähtökohdaksi.

Lännen Media kysyi kuntapäättäjien käsitystä asiasta. Kyselyyn vastasi yli tuhat kuntapoliitikkoa. Heistä 54 prosenttia hyväksyi kahden miljardin säästötarpeen. 30 prosenttia oli valmis miljardin leikkauksiin.

16 prosenttia oli sitä mieltä, että nyt ei pidä toteuttaa säästöjä, kun markkinoilta saa halvalla rahaa elvytykseen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Vastaajista 58 prosenttia on valmis lakkauttamaan verovaroilla rahoitettavia julkisia palveluita ja siirtämään niitä vapaaehtoisten hoidettaviksi. Ajatusta vastustaa alle kolmannes kuntapoliitikoista, kertoo Lännen Median selvityksen julkistanut Turun Sanomat.

Tulevien hallituspuolueiden välillä on myös eroja. Kun kokoomuslaisista kuntapäättäjistä 89 prosenttia on valmis jättämään kunnan nykyisiä tehtäviä vapaaehtoisuuden varaan, perussuomalaisista tätä kannatti vain 54 prosenttia.

Oppositioon jäämässä olevat puolueet olivat selvästi vähemmän innostuneita vapaaehtoisuuden lisäämisessä.

Turun Sanomien uutinen asiasta on täällä.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*