Kuntien on syytä etsiä säästöjä käyttötaloudesta, neuvoo Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio sanoo. – Vahva vuosikate pitää tuloksen plussalla ja mahdollistaa investoinnit. Kuntien kulukuri ja taloutta vahvistavat toimet ovat nyt tarpeen. Yksin ne eivät kuitenkaan riitä, vaan kuntien velvoitteita pitäisi myöstarkastella kriittisesti. Kuva: Kuntarahoitus

Heikkenevä taloussuhdanne, kulujen kasvu sekä tuottojen hiipuminen merkitsevät, että kuntien tulos painuu vuonna 2024 huomattavasti heikommaksi kuin valtiovarainministeriö on ennakoinut, Kuntarahoitus arvioi.

Kuntarahoitus on laatinut vuoteen 2027 ulottuvan ennusteen kuntien talouden kehityksestä. Ennuste peilaa kuntien talouden kolmen kuukauden toteumatietoja valtiovarainministeriön Julkisen talouden suunnitelmaan, joka on julkaistu maaliskuussa.

Kuntarahoituksen ennuste vastaa ministeriön laskelmia vielä kuluvan vuoden osalta. Myöhemmin ero kasvaa merkittäväksi.

– Ennusteemme kuntien tuloksesta on vuodesta 2024 alkaen noin miljardi euroa heikompi kuin valtiovarainministeriön laskelmissa, Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio sanoo tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Puuttuvaa miljardia selittävät eritoten heikkenevä taloussuhdanne, kulujen kasvu (inflaatio, palkkaratkaisu) sekä maltillisemmasta veroennusteesta johtuva tuottojen hiipuminen.

Kuntarahoituksen ennusteessa kuntien investoinnit kasvavat reilusta neljästä miljardista eurosta noin viiteen miljardiin. Ennusteessa kuntien lainakanta kasvaa vuoteen 2027 mennessä noin 24 miljardiin euroon. Kunnille tulisi tällöin noin 4 miljardia euroa enemmän lainaa, kuin valtiovarainministeriö arvioi.

Riskinä on, että hyvin menestyväpieni vähemmistö kuntia ja kaupunkeja ”häivyttää” suuren enemmistön rahoitukselliset ja rakenteelliset haasteet.

– Jo kuluvana vuonna 21 kuntaa tuottaa kolme neljäsosaa kuntien tuloksesta. Ensi vuonna, kun kuntien tulos putoaa 400 miljoonaan euroon, noin 260 kuntaa jää alijäämäisiksi tai pääsee nollaan. Kuntien eriytymisestä on puhuttu paljon, mutta nyt vaarassa on kuntien tasapäinen keskijoukko, Esa Kallio sanoo.

Kallio muistuttaa, että kuntien ongelma on koko julkisen talouden ongelma.

– Tilanne ei ratkea siirtämällä rahaa lompakosta toiseen. Ratkaisut on pystyttävä toteuttamaan palvelutuotannossa, hallinnon rakenteissa ja pääomakustannuksissa. Kasvu vaatii näkemystä, investointeja ja rohkeutta. Talouden talkoita ei ratkota pelkällä juustohöylällä, panostuksia tulevaan tarvitaan myös.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*