Kuntien verotuserot repeävät valtaviksi sote- ja maakuntauudistuksen myötä.

Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen on tehnyt laskelmia maakuntasoten vaikutuksesta kuntien veroihin. Hän katsoo, että uusi valtionosuusmalli ei enää jatkossa toteuta ajatusta kuntien tulopohjan tasaamisesta ja kustannusten kompensoimisesta.

Valtiovarainministeriö (VM) on kommentoinut Riikosen laskelmaa. Mikäli kuntien sote-sidonnaiset kulut sekä niitä vastaava määrä verotuloja ja valtionosuuksia siirrettäisiin pois, VM:n mukaan kuntien väliset erot kunnallisveroprosenteissa kasvaisivat jyrkästi ja osassa kunnista verotus kiristyisi merkittävästi.

Sote- ja maakuntauudistus rahoitetaan hallituksen suunnitelmien mukaan leikkaamalla kaikilta kunnilta verorahoitusta 12,3 prosenttiyksikköä riippumatta siitä, miten paljon kunnassa on aiemmin käytetty rahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Mainos



Kuntakohtaiset laskelmat osoittavat, että esimerkiksi Kauniainen pystyy rahoittamaan Kauniaisiin soten jälkeen jäävät palvelut 4,2 prosentin kunnallisverolla, kun puolestaan Savonlinnassa jäljelle jäävien muitten palveluitten rahoittamiseen tarvitaan 10,2 prosentin verotus.

Kun kuntien nykyisistä veroprosenteista vähennetään 12,3 prosenttiyksikköä, Uudellamaalla kunnallisveron tasoksi jää 6,5 ja Pohjois-Karjalassa 8,43 prosenttia. Lopputulos on, että pohjoiskarjalaiset maksavat kunnallisveroa noin 30 prosenttia enemmän kuin uusmaalaiset.

Finanssineuvos Jani Pitkäniemi VM:stä sanoo Kuntalehdelle, että uudesta valtionosuusjärjestelmästä on kerrottu vasta uudistuksen lähtölaukaus. Vos-uudistuksesta on tulossa pitkä prosessi.

Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvät kuntakohtaiset vos-laskelmat päivitetään marras-joulukuussa vastaamaan kuntien viime vuoden talous- ja toimintatilastoja.

Kuntien taloudesta enemmän torstaina ilmestyvässä Kuntalehdessä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Etelä-Saimaa verkossa 29.10.2016:

    Eksotesta pitää oppia

    Verkossa: Man kan lära av varandra

    _
    PM Sipilä ja kokoomus ovat täysin hakoteillä.

    Mitä pidemmälle maan hallitus pitkittää päälinjausten korjaamista, sitä kalliimmaksi tulee sekä kuntataloudelle että valtiontaloudelle.

    Valtionosuusuudistusta ei pidä tehdä juuri nyt kun verotusoikeudellisesti perustuslailliset, lakisääteisesti itsehallinnolliset 20 sairaanhoitopiiriä perustavat parhaillaan vapaaehtoisesti sote-sairaanhoitopiirejä (PeL 121 § 4. momentti).

    Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä Eksote-kunnassa ja sen sisään jäävissä kunnissa ei ole mitään ongelmaa, kunhan maan hallitus ei pistä kaikkea hyvää sekaisin.

    Ilman maan hallituksen sote-lakipakettia myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri voi toteuttaa sosiaali- ja terveyspalvelut vapaaehtoisesti mutkattomasti lakisääteisen sairaanhoitopiirin pohjalta. Valmisteluun kuluu aikaa 12 kk.

    Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus on keskeinen asia kansantalouden kannalta. Onnistuu Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä — onnistuu kaikissa muissa nykyisissä sairaanhoitopiireissä.

    Miksi ”johtajille” ja professoreille ei kelpaa yksinkertainen, perustuslaillinen ja nopeasti kestävyysvajeen korjaava malli? Onko henkilökohtainen ylpeys este saada asiat etenemään selkeästi, pienillä kustannuksilla.

    EKSOTE ON HOITANUT OSALTAAN KESTÄVYYSVAJEEN KUNTOON

    Eksotessa on kestävyysvaje hoidettu omalta osalta kuntoon 3 vuotta perustamisen 2009 jälkeen, ei ole kallista tilaaja–tuottaja-mallia, on verotusoikeus, itsehallinto, kansanvaltainen demokratia, eduskunnan säätämät laatulait, eduskunnan säätämät jonotusajat, on ennelta ehkäisevä työ perheiden, lasten ja nuorten keskuudessa, tehokas kuntoutus, jonoton pääsy tiettyihin palveluihin jne. jne.

    — ”Eksote-kunta” (PeL 121.4 §) on enemmän kuin osiensa, jäsenkuntiensa (PeL 121.1 §), summa.

    Miksi Kuntaliitto ja Suomen valtamedia ei ole nostanut Eksotessa toteutettuja hyviä asioita esille valtakunnallisesti? Siksi että se ei sovi kokoomuksen ja SDP:n itsekkäisiin tavoitteisiin? Vain ylpeyden tähden pitää aiheuttaa 3 miljardin euron vahinko vuosittain!

    Tehkää nyt viimein — Suomen kuntien ja kansallisen edun tähden — kaikkien hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden ts. parlamenttipuolueiden kesken sopimus sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamiseksi 20 lakisääteisen sairaanhoitopiirin pohjalta niin, että jokainen sairaanhoitopiiri tekee itselleen sopivat ratkaisut nyt ja kymmenien vuosien ajan.

    Suoraan sanoen ”johtajien” ja professorien sekä puoluejohtajien loputon pelleily ja vehkeily on täysin ala-arvoista!

    Kommentteja?

  2. Ne kunnat voittavat, joiden verokertymästä suurin osa on mennyt sote-menoihin. Ne kunnat, jotka ovat kulutusjuhlineet tuottaen muita palveluita, häviävät tässä mallissa. Tai eivät nekään mitään häviä, mutta niiden veroprosentti jää suhteessa suuremmaksi. Nämä ovat tyypillisesti kuntia, joiden väestörakenne on nuorta ja tervettä. Se ei tietenkään muutu miksikään, että jos kuntalaiset ovat vauraita, veroprosentti jää jatkossakin pienemmäksi kuin köyhien asukkaiden kunnissa.

    ”Kauniainen pystyy rahoittamaan soten jälkeen jäävät palvelut 4,2 prosentin kunnallisverolla, kun puolestaan Savonlinnassa jäljelle jäävien muitten palveluitten rahoittamiseen tarvitaan 10,2 prosentin verotus.”

    – ero on tosin jo nyt 6 prosenttiyksikköä, joten mikään ei siltä osin muutu.

    ”Kun kuntien nykyisistä veroprosenteista vähennetään 12,3 prosenttiyksikköä, Uudellamaalla kunnallisveron tasoksi jää 6,5 ja Pohjois-Karjalassa 8,43 prosenttia. Lopputulos on, että pohjoiskarjalaiset maksavat kunnallisveroa noin 30 prosenttia enemmän kuin uusmaalaiset.”

    – vaan eiköhän tuo vajaa 2-prosenttiyksikköä ole nytkin ollut eroa PK:n ja Uudenmaan kunnallisveroprosentissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*