Kupittaan asema sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Turun päärautatieasemalta. Kuva: Markus Sommers

Verkon myyntipalvelu Oikotie on listannut hakumäärien perusteella omistusasumisen vetovoimaisimpia kaupunginosia Suomen kuudesta suurimasta kaupungista.

Oikotien laatimassa listauksessa Turun itäisessä keskustassa sijaitseva Kupittaa on suurten rakennushankkeiden ansiosta sekä rautatieaseman remontin vuoksi kasvattanut vetovoimaansa merkittävästi.

– Turun päärautatieaseman ja Kupittaan välillä on käynnissä pitkäkestoinen ratatyö, jonka vuoksi junaliikenne Helsingin ja Turun välillä kulkee reitillä Kupittaa–Helsinki. Sekin voi nyt nostaa kiinnostusta Kupittaata kohtaan, Oikotie-asuntojen johtaja Anna Leinonen kertoo.

Keskusta pysyy kuitenkin yhä edelleen halutuimpana kaupunginosana Turussa, tiedotteessa kerrotaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Martti ja Hirvensalo vaihtoivat keskenään paikkoja vetovoimaisimpien kaupunginosien listalla Turussa.

Historiallinen ilmiö Oulussa

Omistusasumiseen sopivaa kohdetta etsivien näkökulmasta maaseututaajamien vetovoima ohitti ydinkeskustan Oulussa.

Oulussa on meneillään historiallinen ilmiö, sillä nyt Kiimingin ja Oulunsalon taajamat ovat vetovoimaisempia kuin ydinkeskusta. Lisäksi Oikotie arvioi tiedotteessaan, että Oulun poikkeuskäänne selittynee Oulun poikkeavalla maantieteellisellä koolla sekä epätavanomaisilla asuntojen hinnoilla.

Reilut 10 vuotta sitten Oulun alue kasvoi viidellä kuntaliitoksella.

Kalasataman nousua odotellessa

Oikotien mukaan Helsingissä uusi raitiolinjakaan ei nosta Kalasatamaa erityissuosioon, vaikka usein suuret joukkoliikenteen hankkeet selkeästi kirittävät alueiden vetovoimaa.

Kalasatama on ollut viime vuodet Helsingin nopeimmin kehittyvä kaupunginosa. Silti se ei tavoita omistusasujien vetovoimassa kärkikymmenikköä.

Elokuussa käyttöön otettu uusi raitiolinja yhdistää Kalasataman ja Pasilan.

– Isoilla joukkoliikennehankkeilla tapaa olla selkeä myönteinen vaikutus niiden vaikutuspiirissä olevien kaupunginosien vetovoimaan.

– Esimerkkejä siitä ovat vaikkapa pääkaupunkiseudun Pisararata ja Tampereen raitiolinja, Anna Leinonen jatkaa tiedotteen mukaan.

Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku. Vetovoimavertailu kertoo, mistä kaupunginosista Oikotien verkkopalvelussa haetaan omistusasuntoja eniten. Vertailu ei kerro, mistä asunnot ostetaan.

Listat pohjautuvat Oikotiellä tehtyihin omistusasuntohakujen määriin 1.7.–30.9.

Helsinki

  • 1 Lauttasaari
  • 2 Töölö
  • 3 Ullanlinna
  • 4 Munkkiniemi
  • 5 Punavuori
  • 6 Kruununhaka
  • 7 Kamppi
  • 8 Oulunkylä
  • 9 Kallio
  • 10 Eira

Espoo

  • 1 Tapiola
  • 2 Westend
  • 3 Haukilahti
  • 4 Matinkylä
  • 5 Mankkaa
  • 6 Olari
  • 7 Leppävaara
  • 8 Laaksolahti
  • 9 Niittykumpu
  • 10 Lintuvaara

Tampere

  • 1 Keskusta
  • 2 Kaleva
  • 3 Pyynikki
  • 4 Tammela
  • 5 Pispala
  • 6 Hervanta
  • 7 Amuri
  • 8 Ranta-Tampella
  • 9 Vuores
  • 10 Linnainmaa

Vantaa

  • 1 Tikkurila
  • 2 Ylästö
  • 3 Kivistö
  • 4 Myyrmäki
  • 5 Hiekkaharju
  • 6 Martinlaakso
  • 7 Kartanonkoski
  • 8 Tammisto
  • 9 Korso
  • 10 Rajakylä

Oulu

  • 1 Kiiminki
  • 2 Oulunsalo
  • 3 Keskusta
  • 4 Tuira
  • 5 Kello
  • 6 Kuusiluoto-Myllytulli
  • 7 Pateniemi
  • 8 Karjasilta
  • 9 Jääli
  • 10 Metsokangas

Turku

  • 1 Keskusta
  • 2 Hirvensalo
  • 3 Martti
  • 4 Kupittaa
  • 5 Uittamo
  • 6 Kuninkoja-Mälikkälä
  • 7 Kasarmialue
  • 8 Luostarinmäki
  • 9 Nummi-Kultanummi
  • 10 Varissuo
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*