Ministeri Jari Lindström (Kuva: Valtioneuvosto / Lauri Heikkinen)

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström, ps., ei näyttä varauksetta vihreää Kuntaliiton toivomille laajoille, pikaisesti toteutettaville työllisyyden kuntakokeiluille.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen painotti aiemmin tällä viikolla, että työllisyyden kuntakokeilua tulisi jatkaa pikimmiten, ja sitä varten tarvittaisiin mahdollisimman pian kokeilulainsäädäntö.

Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä, joka selvitti malleja vaikeimmin työllistyvien työllistämisvastuun siirtämiseksi kunnille, esittää kokeilua 4-5- alueella, jotka muodostuisivat yhteensä enintään 30 erikokoisesta eri puolilla maata sijaitsevasta kunnasta. Kokeilu ajoittuisi vuosille 2017–2019. Kokeilualueet järjestäisivät kaikki vaikeimmin työllistyvien työvoima- ja yrityspalvelut ja hoitaisivat työttömyysturvaan liittyvät tehtävät.

Kuntaliitto haluaisi kokeilujen piiriin myös yksittäiset kaupungit ja ulottaisi ne koskemaan myös nuorisotyöttömiä ja maahanmuuttajia.

– Hallitus linjaa mahdollisesta kokeilusta myöhemmin. Asia liittyy myös aluehallintouudistukseen, josta hallitus tekee linjauksen tammikuun 2016 loppuun mennessä. Jos julkiset työvoima- ja yrityspalvelut päätetään siirtää itsehallintoalueille, se vaikuttaa myös mahdollisen kokeilun toteuttamiseen, Lindström sanoi TEM:n tiedotteessa.

Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg ja apulaisjohtaja Reijo Vuorento jättivät ryhmän raporttiin eriävän mielipiteen.

Lindbergin ja Vuorennon näkemyksen mukaan valtion omien työllisyysvastuiden ja kuntien vaikeimmin työllistyvien työttömien järjestämisvastuiden siirtokokeilua ei tule sekoittaa keskenään.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä