Annika Saarikko valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa
Annika Saarikko iloitsi talouden positiivisesta kehityksestä. Arkistokuva: VNK/Lauri Heikkinen

Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotuksen loppusumma on 63,2 miljardia euroa. Ehdotus on 6,7 miljardia alijäämäinen.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) esitteli ehdotuksen torstaina VM:n tiedotustilaisuudessa.

– Lyhyen aikavälin näkymät ovat toden totta myönteiset. Katsotaan mitä mittaria tai indikaattoria tahansa, asiat näyttävät nyt myönteisiltä.

Saarikko jatkoi, että esimerkiksi teollisuuden ja palvelusektorin näkymät ovat myönteiset.

– Samaa voi sanoa suomalaisista kotitalouksista. Luottamus omaan talouteen ja Suomen talouteen on ennätystasolla nyt.

Maailmantalouden positiivisen kehityksen lisäksi Saarikko arvioi, että tiedot rokotekattavuuden hyvästä kansallisesta kehityksestä ovat lisänneet suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen.

– Vaikka talous on kovassa vauhdissa, niin ei ole näkyvissä inflaatiopiikkiä, joka kiristäisi rahapolitiikkaa.

– Nostan hyvistä käänteistä esiin myös syntyvyyden nousun.

Vuoden 2021 alijäämä on lisätalousarviot mukaan lukien 14,4 miljardia euroa.

Vuoden 2022 budjettiehdotuksessa näkyvät merkittävät kertaluonteiset menot, joita ovat esimerkiksi hävittäjähankinnat ja hallituksen sopimien tulevaisuusinvestointien rahoitus.

Uhkakuviakin riittää

Saarikko muistutti , että talouden positiivinen kehitys hyytyy rakenteellisiin ongelmiin.

– Osaavan työvoiman saatavuus uhkaa rajoittaa investointeja ja jopa talouden kasvua.

Saarikon mukaan kasvunäkymät eivät riitä sellaisinaan vastaamaan Suomen julkisen talouden ongelmiin.

– Kasvusta on saatava pitkäjänteistä ja kestävää, valtiovarainministeri vaati.

VM:n tuoreessa budjettiehdotuksessa on vahva panostus vihreään siirtymään, hän jatkoi.

– Ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävän talouden kasvu, ne kulkevat käsi kädessä.

Saarikko arvioi, että VM:n budjettiehdotus edistää kestävää kasvua.

Budjettiriihi on syyskuussa

Vuoden 2022 budjettiehdotusta laadittaessa VM:n arvio on, että verotulojen kertymä on elpymässä.

– Verotulojen kertymäarvio on noin kuusi prosenttia parempi kuin kuluvana vuonna.

Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2022 talousarvioksi julkaistaan verkossa perjantaina (12.8.). Hallituksen neuvottelut eli budjettiriihi on vuorossa vajaan kuukauden päästä.

Valtiovarainministeriön ehdotus vuoden 2022 talousarvioksi julkaistaan verkossa huomenna perjantaina. Varsinainen budjettiriihi alkaa 7.9.

Juttua muokattu 12.8., klo 16.14: Korjattu ministerin etunimi oikeaksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä