Kuva: Marja Honkakorpi
Tulevassa hallitusohjelmassa tulee painottaa yli puoluerajojen tehtäviä ratkaisuja kuntien pitkäjänteisen rahoittamisen eteen, sanoo Minna Karhunen.

Kuntakenttä ei ole kriisissä, vaikka kuntatalous hetkellisesti näyttäisi siltä, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtajana helmikuun alussa aloittanut Minna Karhunen.

Tämän käsityksen Karhunen sanoo vahvistuneen Kuntien talous- ja rahoitusfoorumissa, joka keräsi satoja kunnissa ja kuntien kanssa toimivia yhteen.

– Aivan mahtava, hyvähenkinen Rafo. Kyllähän täällä on vahvistunut se käsitys, että kunnat eivät ole ongelma, vaan ratkaisu moniinkin asioihin, Karhunen sanoo.

Kuntaliitto arvioi keskiviikkona julkistetussa viime vuoden tilinpäätöstietojen analyysissaan, että kuntatalous on kriisissä. Suurin osa kunnista, 196 kuntaa, on tekemässä negatiivisen tuloksen viime vuodelta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kyseessä oli synkkä viesti valtion suuntaan, koska valtion toimet eivät ole tukeneet kuntakenttää, Karhunen snaoo.

– Emme voineet kiittääkään valtiota tässä tilanteessa.

Karhunen muistuttaa, että syytä paniikkiin ei ole, mutta kunnissa on jatkuvasti oltava kriittinen ja tarkasteltava omaa toimintaa.

Hallitusohjelmalinjauksissa Karhunen odottaa ymmärrystä kuntien tilannetta kohtaan.

– Rafon hallitusohjelmatavoitteissa tuli hyvin todettua se, että tarvitaan ratkaisuja yli puoluerajojen, joka tarkoittaa pitkäjänteisyyttä kuntien rahoitukseen. Mitä enemmän puolueet ovat erimielisiä, sitä lyhtyjänteisempää kuntien rahoituksen suunnittelu on.

Lue myös:

Hallitusohjelmaterveiset Rafosta: Rahoitusperiaate turvattava, kuntien erilaisuus huomioitava

Kuntaliiton Henrik Rainio: Kuntien menojen kasvu yllätti

Lisää uutisia Kuntien talous- ja rahoitusfoorumista 2019

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*