Minna Punakallion kolumni: Vähemmän on paremmin

Kirjoitin Kuntalehteen kolumnin alkuvuonna 2019, edellisten eduskuntavaalien  alla. Kolumnin mukaan vaalikeskustelu vilisi lupauksia palveluiden parantamisesta, verotuksen keventämisestä ja asioiden yksinkertaistamisesta. Lupausten rahoitusvaihtoehdoiksi tarjottiin vain pistemäisiä osaratkaisuja, eikä säästölistoja esitelty. Näin siitäkin huolimatta, että valtion velka oli kasvanut edeltäneen kymmenen vuoden aikana peräti 44 miljardilla eurolla.

Erityisen hankalaa aikaa 2010-luku oli kuntasektorille. Velka kasvoi euromääräisesti valtiota vähemmän, mutta matalasta lähtötasosta johtuen kuntien velan suhteellinen kasvu oli sitäkin dramaattisempaa. Paikallishallinnon velka kaksinkertaistui 2010-luvulla. Lopulta vuosikymmen päättyi kuntataloustilastojen historian heikoimpaan vuoteen.

Vaikka kuluneella hallituskaudella kuntien velka on jatkanut kasvamistaan ja valtaosa kuntakentästä taistelee yhä merkittävien talouteen välittyvien paineiden kanssa, niin kokonaisuutena kuntasektorin suhteellinen rahoitusasema on heikentynyt viime vuosina huomattavasti maltillisemmin kuin valtion.

Mittakaavaa voi hakea jälleen velkaantumisesta. Pelkästään vuosien 2019 ja 2023 välillä valtion velan ennakoidaan kasvavan 44 miljardia euroa eli yhtä paljon kuin mitä valtio velkaantui koko 2010-luvulla. Kuntasektorin velka lisääntyi vuosien 2019 ja 2022 välillä noin viidellä miljardilla eurolla. Vuoden 2023 alussa kuntien velan määrä pienenee kertaluonteisesti sote-muutoksen vuoksi.

Tästä huolimatta taloudelliset näkymät tuleville vuosille eivät ole ruusuiset edes kuntakentällä. Vaimean talouskasvun ja kustannuspaineiden ohella siitä pitää huolen vuoden 2022 reipas valtionosuusleikkaus, jota perusteltiin kuntien mittavilla koronatuilla vuosina 2020–2022. Perustelua viljellään laajasti, vaikka kukaan ei ole edes selvittänyt koronasta kunnille aiheutuneiden kustannusten määrää. Kuntien tulojen pysyvä heikennys kumuloituu tulevina vuosina yhä suuremmaksi.

                    *          *          *

Hallituspohjista ja vaihtelevasta talouspolitiikasta riippumatta julkisen talouden suunta on ollut heikkenevä jo pitkään. Kyvyttömyys tasapainottaa julkisen sektorin menoja julkisen sektorin tuloihin on hiipinyt Suomen päätöksentekokoneistoon finanssikriisin jälkeen. Menoja ovat kasvattaneet väestö- ja suhdannetekijöiden rinnalla lakiuudistusten ja kehityshankkeiden tehtailu. Samaan aikaan veroaste ja muut julkisen sektorin tulot ovat junnanneet lähes paikallaan.

On ristiriitaista, että finanssikriisin jälkeen tavoitteet hillitä kestävyysvajetta ja velkaantumista ovat kuitenkin näkyneet poliittisessa retoriikassa entistä enemmän. Rakennepoliittiset uudistusohjelmat sekä julkisen sektorin velalle asetetut hallitusohjelmatavoitteet ovat olleet arkipäivää jo useamman hallituskauden ajan. Lopputulos on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Jos asiat eivät muutu dramaattisesti, niin suunta jatkuu samanlaisena myös tulevaisuudessa.

                    *          *          *

Uuden hallituskauden alla keskusteluilmapiiri tuntuu olevan aikaisempaa suopeampi julkisen talouden tasapainottamista edistäville ajatuksille. Muutostarvetta korostaa myös pula ammattitaitoisesta työvoimasta sekä ilmastotavoitteet. Äänestäjät eivät ole kuitenkaan tottuneet kustannusten nousuun tai tulojensa pienentymiseen. Sen vuoksi tuki sopeutustoimille ja tavoitteelle tehdä kansantaloudessa enemmän työtä voi olla oikeasti varsin ohutta.

Onnistumisen ratkaisee se, ymmärretäänkö jatkossa tyytyä poliittisesti vaatimattomampiin tavoitteisiin. Vähemmän on paremmin. Apuun on syytä pyytää myös kunnat. Ei kuitenkaan valtionosuusleikkausten muodossa, vaan edistämään Suomen digitalisaatiokehitystä, vihreää siirtymää ja osaamista. Sen eteen kannattaa tehdä työtä.

Minna Punakallio, pääekonomisti, Kuntaliitto

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 2/2023.