Valtiovarainministeriön tavoite on, että kunnat eivät enää velkaannu, vaan että investoinnit rahoitetaan tulorahoituksella.

Espoon rahoitusjohtaja Reijo Tuori, Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Pekka Averio ja Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen kertovat näkemyksensä kuntien velkaantumisesta.

Reijo Tuorin mukaan lainoituksen käyttöä puoltavat tällä hetkellä sekä rahan hinta ja saatavuus että vallitseva suhdanne.

– Silti on välttämätöntä arvioida viileästi hankkeiden ”pakollisuus”, oikea ajoitus ja hankkeista syntyvät käyttökustannukset.

– Tässä tilanteessa isojen, välttämättömien kynnysinvestointien, kuten meillä Länsimetro, toteuttaminen lainoitusta käyttäen on perusteltua. On myös oikea aika toteuttaa pakollisia palvelutilojen peruskorjauksia, Tuori sanoo.

Pekka Averio ei näe kuntien lainakantaa sen nopeasta kasvusta huolimatta vielä ongelmana, jos sitä suhteutetaan bruttokansantuotteeseen ja verrataan kansainväliseen tilanteeseen.

– Velkaantumisen taso ei saa jatkaa kasvuaan viime vuosien tahtiin, mutta kuntatalouden suurimmat ongelmat piilevät muualla kuin itse velanotossa.

– Ongelmien ytimessä ovat kuntien vaikeudet saada taloutensa tasapainoon. Talous ei finanssi- ja eurokriisin jälkimainingeissa ja erilaisista rakenteellisista syistä ota kääntyäkseen kasvuun. Maan sisäinen muuttoliike rasittaa sekä veronmaksajia menettäviä että uusia asukkaita vastaanottavia kuntia. Jos talous ei kasva, kuntien kassavirtaa ei käännetä positiiviseksi millään muullakaan keinolla, Averio sanoo.

Heikki Niemeläinen muistuttaa, että velan määrää arvioitaessa on oleellista mahdollisuus velan uudelleen rahoitukseen tai siitä eroon pääsyyn.

– Kunnilla olisi tälläkin hetkellä mahdollisuus ajaa velkojaan suurelta osin alas ja tase pieneksi myymällä omaisuuttaan. Muun muassa jo kuntien energiayhtiöiden arvo ylittää kuntien velan kokonaismäärän. Velkojen alasajo ei kuitenkaan kannata, koska tuotot omaisuudesta ylittävät velan hoitokulut. Siksi velan määrää koskeva päätös onkin tosiasiassa kunnille myös taseen kokoa koskeva päätös, Niemeläinen sanoo.

Lue lisää tänään ilmestyneestä Kuntalehdestä 2/2015, jonka teema on talous.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä