Pääkaupunkiseudun omaa sote-esitystä "jappastaan" paraikaa, Petteri Orpo sanoo. Kuva budjettiriihen tiedotustilaisuudesta syyskuun alusta. (Kuva: VN / Laura Kotila)

Valtiovarainministeri Petteri Orpon, kok., mielestä tem-palvelut eli työ-, elinkeino- ja maahanmuuttokysymykset pitäisi jäädä pääkaupunkiseudun kaupunkien järjestettäväksi. Sen sijaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun jääminen on vaikeaa, vaikka Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat sitä esittäneet.

– Soten osalta haasteet ovatkin paljon suurempia löytää erillisratkaisu, joka saataisiin sovitettua Uudenmaan soteen, Orpo sanoi tiistaina politiikan toimittajien yhdistyksen tilaisuudessa Helsingissä.

Orpon mukaan pääkaupunkiseudun kannalta on huomionarvioista vielä se, että kun sote-palveluiden tuotantoon tulee valinnanvapaus, se romuttaa nykyisenkaltaisen ajattelumaailman erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa tulee olemaan laajaa tarjontaa.

– Se muuttuu joka tapauksessa. Sitä maailmaa, jossa vaan mietitään, että tuottaako kunta tai maakunta, ei oikeastaan ole enää tulevaisuutta perustason palveluissa.

 

”Jappastaan sitä tässä”

Pääkaupunkiseudun erilliskohtalosta on odotettu hallituksen linjausta jo viikkoja. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kesk., on vakuutellut, että päätös tulee piakkoin.

Orpokin vakuutteli, että ”kyllä se lähiaikoina tulee”. Hän korosti, että asia ei saa olla päivän päälle, vaan pitää löytyä hyvä ratkaisu.

– Jappastaan sitä tässä, Orpo lainasi pääministeri Juha Sipilän, kesk., tunnetuksi tekemää ilmaisua.

 

”Keskuskaupungeille
iso rooli työllisyysasioissa”

 

Sipilä ilmoitti Kuntamarkkinoiden kuntavaalipaneelissa vajaat pari viikkoa sitten, että hänen mielestään työllistämisasioiden järjestämisvastuun siirtämistä kunnille, eli käytännössä suurille kaupungeille, voitaisiin kokeilla, jos sille ei ole mitään estettä. Suuret kunnat ja Kuntaliitto ovat ajaneet asiaa.

Orpo tukee hanketta.

– Olen ollut sitä mieltä ja kokoomus on ollut sitä mieltä, että keskuskaupungeilla pitäisi olla iso rooli te-palveluiden järjestämisessä eli elinkeinopolitiikan, työllisyyspolitiikan ja koulutuksen järjestämisessä ja tuottamisessa.

Orpon mukaan hallituksen tulee lähiaikoina ratkoa tämäkin kysymys ja nimenomaan suhteessa maakuntahallintoon.

– Tähän liittyy vielä pääkaupunkiseudun ratkaisu, hän huomautti.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Maan hallituksen pitää pian ilmoittaa, voiko PKS olla järjestäjä eli maakunta, jolloin sillä pitää olla vaaleilla valittu valtuusto, hallitus ja maakuntajohtaja. Tuottajat voidaan sopia , kun j järjestäjä on sovittu. Tuottaja voi olla kukin kaupunki erikseen, PKS yhdessä ja yksityiset tuottajat mukaan lukien. Sote-toimintaja voidaan lisäksi yhtiöittää kuten suun terv hoito, perusterveydenhoito, lastensuojelu jne.

  2. TEM-asioissa pks-kunnilla on jo nyt paljon laajempaa toimintaa kuin TE-keskuksella. Jos ne jäisivät pelkästään maakunnan vastuulle, tilanne muuttuisi selvästi huonommaksi.
    Eniten olisin huolestunut pelastustoimesta. Poliisitoimi on nyt valtion vastuullla, ja poliiseja on liian vähän. Jos valtio ohjaa maakuntia säästöihin, meillä on pian myös liian vähän palomiehiä. Sitten ei pieniin paloihin lähdetä, ”soittakaa uudelleen, kun se on riittävän iso”.

  3. 18 sote-sairaanhoitopiiriä: kestävyyvaje soten osalta kunnossa — näpit irti kokoomus! sanoo:

    Kokoomus on asettanut vastakkain valinnanvapauden ja maakunnat. Toinen tai molemmat voidaan unohtaa ongelmien vuoksi. Valtion AVIt ja ELYt eivät kuulu kuntien asukkaille demokratian kannalta merkityksellisen sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) kanssa yhteen. Sote-valtuustot erikoistuvat soteen, eikä valtuutettujen tarvitse olla AVI- ja ELY-eksperttejä tai kaavoitusspesialisteja — monien asioiden osaajia. Sotessa on yksistään tietämistä.

    18 perustuslaillista, kansanvaltaista, verotusoikeudellista, itsemääräämisvaltaista sosiaali- ja terveysaluetta syntyy riippumatta hallituksesta ja eduskunnasta:

    — Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus (sote) onnistuu kuntatalouden, julkisen talouden vajeen ja kestävyysvajeen kannalta parhaiten, kun 18 maakuntaa tekevät juuri nyt itselleen omiin tarpeisiin sopivan sosiaali- ja terveyspalvelujen hoitoketjujen hallinnan, ilman monella tavalla ongelmallista, ainoastaan kokoomuksen (Orpo) kannattamaa valinnanvapausmallia. 18 sote-sairaanhoitopiirin valtuustot voivat kilpailuttaa yksityiset sekä ottaa omaan käyttöön yksityisten hyvät käytännöt, mikäli niitä on. Eduskunta säätää lait palvelujen laadusta.

    — Valtio laskee valtionosuudet kuntien sairastavuuden ja ikärakenteen mukaan painotettuna oikein

    1) valtakunnallisesti

    2) 18 maakunnan kesken

    3) kuntien kesken.

    Hallituksessa ja eduskunnassa yksikään puolue ei kannata valinnanvapausmallia, paitsi Orpon kokoomus.

    Kokoomuksen valinnanvapausmallissa valtio jakaa sote-valtionosuudet ainoastaan 18 maakunnalle. Maakuntien sisällä valtionosuudet eivät ole kuntien kesken oikeassa suhteessa eikä edes valtakunnallisesti. Kokoomuksen mallissa oletetaan, että 18 maakuntavaltuustoa kykenevät tekemään valtionosuuksien tasauksen markkinaehtoisessa järjestelmässä. Kun rahat loppuvat Uudellamaalla Helsingin yksityistämisbuumissa kesken vuoden, niin kokoomus on valmis antamaan lisäämään rahoitusta ”valtion leveiltä verohartioilta”.

    Koomuksen Orpon soten valtion verohartiat ovat kuin kaljapullolla.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä