Oulu etsii talouden tasapainotuksen keinoja poliitikkotyöryhmän avulla. (kuva: Oulun kaupunki)

Oulun kaupungin talouden tasapainottamista pohtiva poliittinen työryhmä aloitti työnsä maanantaina. Työryhmä kulkee nimellä Remonttiryhmä 2.

– Teimme kuntaliitoksen noin kaksi vuotta sitten, mutta siinä yhteydessä palveluverkkoa ei katsottu tarkemmin. Sen jälkeen vaikeuskerroin taloudessa on vain kasvanut, ja tasapainottaminen vaatii nyt rakenteellisia ratkaisuja. Katsomme nyt uudestaan, missä päin kaupunkia palveluja tarvitaan, työryhmää johtava kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen, kesk., sanoo.

Työryhmä ottaa syyniinsä myös valtuustokauden alussa tehdyn valtuustosopimuksen, jossa sovittiin raamit taloudelle.

– Sitä täytyy nyt kirittää, sillä monesta syystä johtuen ei valtuustosopimuksen tasoon ei ole päästy.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ryhmä valmistelee yhdessä virkamiesjohdon kanssa vuoden 2016 talousarvioesityksen kaupunginhallitukselle. Kirittävää on noin 20 miljoonaa euroa.

– Kun menoja joudutaan sopeuttamaan, on hyvä, että poliittiset päättäjät ovat jo tässä vaiheessa mukana budjetin laadinnassa ja eri vaihtoehtojen puntaroinnissa. Esimerkiksi investointitasomme on huikean suuri verrattuna muihin kaupunkeihin, noin 150 miljoonaa euroa. Vuosikatteeseen nähden se on aivan liian paljon, Moilanen sanoo.

Työryhmän varapuheenjohtaja on kokoomuksen Juha Hänninen. Jäseniä ovat keskustan
Anne-Maria Takkula ja Juha Huikari, kokoomuksen Matti Roivainen ja Minna Åman-Toivio, vasemmistoliiton Mikko Raudaskoski ja Mikko Viitanen, SDP:n Tuija Pohjola ja Pirjo Sirviö, perussuomalaisten Anne Snellman ja Juha Vuorio, vihreiden
Jenni Pitko ja Veikko Ervasti sekä kristillisdemokraattien Marja-Leena Kemppainen ja Juha Pätsi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*