Pekka Averio. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntarahoituksen toimitusjohtajana vuodesta 1993 toiminut Pekka Averio jätti tehtävänsä tiistaina.

Kuntarahoituksen tiedotteen mukaan Kuntarahoituksen hallitus ja Averio olivat sopineet tiistaina, että Averio jättää välittömästi tehtävänsä.

– Yhtiössä tarkastellaan parhaillaan pitkän aikavälin strategiaa, ja siksi tämä on hyvä vaihe toimitusjohtajan vaihtotilanteelle, Kuntarahoituksen hallituksen puheenjohtaja Helena Walldén perustelee ratkaisua tiedotteessa.

Uuden toimitusjohtajan etsiminen alkaa välittömästi. Kuntarahoituksen väliaikaisena toimitusjohtajana toimii varatoimitusjohtaja Esa Kallio.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuntarahoitus on kuntien, Kevan ja valtion omistama rahoituslaitos, joka tarjoaa rahoituspalveluja kuntasektorille ja sosiaaliseen asuntotuotantoon. Yhtiö on ainoa pelkästään paikallishallinnon ja valtion tukeman asuntotuotannon rahoittamiseen erikoistunut rahoituslaitos Suomessa.

Viime vuonna Kuntarahoituksen luotonanto oli 2,9 miljardia euroa ja lainakanta kasvoi 20,9 miljardiin euroon. Liikevoitto vuonna 2016 oli 174 miljoonaa euroa (kasvua 15 % vuodesta 2015) ja korkokate 206 miljoonaa euroa (kasvua 20 % vuodesta 2015).

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*