Mauri Pekkarinen haluaa suunnata aluekehitysrahoja entistä tarkemmin yritysmaailman ja koulutus- ja tutkimusyhteisöjen väliseen yhteistyöhön.

Hallinnon tekemät paperiprojektit tulee heittää romukoppaan ja aluekehitysrahat suunnata entistä tarkemmin kohdennettuna oikeaan kehitystyöhön. Keski-Suomen liiton ja Suomen Kuntaliiton yhteisessä puhunut kansanedustaja, Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen haluaa maakuntien elinkeinoelämän ja koulutus- ja tutkimusyhteisöjen välille nykyistä monipuolisemmat ja toimivammat yhteistyörakenteet.

-Hallinnon tekemistä paperiprojekteista olisi päästävä lähemmäs yrityspintaa sekä yritysten, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten yhteistyötä. Elinkeinoelämä tarvitsee sellaisen yhteistyö- tai innovaatioalustan, jolla yritykset kertovat esimerkiksi vuosittaisissa tapaamisissa tarpeistaan muun muassa yritysten johtamiseen, työvoiman hankkimiseen, kouluttamiseen ja konsultointiin liittyvissä asioissa sekä liiketoimintaosaamiseen, tuotteiden ja tuotantoteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja kansainvälistymiseen liittyvissä kysymyksissä, Pekkarinen luetteli.

-Koulutus- ja tutkimusyhteisöt arvioivat vastaavasti omat mahdollisuutensa ja silloin kun niiden eväät eivät riitä, ne useimmiten tietävät mistä maailmassa löytyvät riittävät eväät. Tällaisessa onnistuminen edellyttäisi, että yritykset keskenään ja koulutusyhteisöt keskenään ja viime kädessä nämä kaikki yhdessä ovat valmiita ennakkoluulottomaan yhteistyöhön, Pekkarinen jatkoi.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä