Hallituksen ratkaisu olla osoittamatta rahaa Pisara-radalle on herättänyt laajaa keskustelua. (kuva: Ville Miettinen)

Pisararadan kohtalo on synnyttänyt voimakasta ja värikästäkin keskustelua sosiaalisessa mediassa. Pääkaupunkiseudun ja varsinkin Helsingin päättäjät ovat käärmeissään.

Yleinen tulkinta on, että Pisara todella haudattiin pitkäksi aikaa, vaikka pääministeri Alexander Stubb, kok., ei sitä myönnä. Hankkeelle haetaan EU:lta rahoitusta, vaikka Suomen valtio ei sille vielä ole osoittamassa euroakaan. Stubbin mukaan hanke on  tulossa menokehykseen.

Yleinen uskomus on, että keskusta johtaa seuraavaa hallitusta, ja se ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa Pisaraa kohtaan. Ellei nykyinen hallitus tee sitovaa päätöstä Pisaran rakentamisesta, sitä ei odoteta seuraavaltakaan.

Helsinkiläiset kuntapoliitikot syyttävät hallitusta sopimusten pettämisestä. Pisarasta kun oli sovittu paitsi hallitusohjelmassa myös pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.

Myös kokoomuslaiset kuntapäättäjät Helsingissä ovat olleet tyytymättömiä, mutta ilmaisevat harminsa hillitymmin.

Yhteistä näkemystä ei ole syntynyt siitä, ketä Pisara lopulta palvelisi. Pääkaupunkiseudulla korostetaan, että se sujuvoittaisi Helsingin päärautatieaseman ja muun Suomen välistä raideliikennettä huomattavasti.

Muualla Suomessa Pisara nähdään pikemminkin pääkaupunkiseudun sisäisen liikenteen parantajana. Miljardin arvoista satsausta pidetään suurena ja sitä verrataan maakunnissa odottaviin liikenneinvestointeihin.

Pisaran hyötylaskelmat ovat myös herättäneet keskustelua. Lyhyellä aikavälillä sen on katsottu maksavan itsensä vain puoliksi. Se, mitä hyötyihin lasketaan, riippuu laskutavasta, Pisaran puolustajat huomauttavat.

Keskustelua Pisararadasta voi seurata Twitteristä ja Facebookista hakutunnuksella #pisara. Myös Helsingin Sanomat kirjoittaa keskustelusta.

 

 

 

 

Eero Karisto
Eero Karisto
eero.karisto@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*