kuva: Lauri Rotko
Helsinki kasvaa vauhdilla. Seuraavan kolmen vuoden aikana Helsingin väestönkasvun ennustetaan jatkuvan 7500–8000 uudella kaupunkilaisella vuosittain.

Pormestari Jan Vapaavuoren talousarvioehdotuksen lähtökohtana on varautuminen Helsingin ripeään kasvuun. Seuraavan kolmen vuoden aikana Helsingin väestönkasvun ennustetaan jatkuvan 7500–8000 uudella kaupunkilaisella vuosittain.

Toimintamenojen kasvu on 2,79 prosenttia perustuen väestön kasvuvauhtiin sekä kustannustason muutokseen. Määrärahojen kasvu kohdistetaan erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle, jonka menot kasvavat pormestarin ehdotuksessa 42 miljoonaa euroa eli 3,6 prosenttia vuoden 2018 talousarviosta.

− Peruskouluissa ja toisen asteen koulutuksessa kokonaisasiakasmäärä kasvaa noin
2400 lapsella ja nuorella kuluvaan vuoteen nähden. Tämä on osoitus kaupungin kasvusta ja dynaamisuudesta, mutta reipas kasvu tuo myös haasteita varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestämiseen, pormestari Vapaavuori sanoo kaupungin tiedotteessa.

Helsingin verotulojen kehitys on ollut kuluvan vuoden talousarviossa odotettua parempaa, ja verotuoton arvioidaan jatkavan kasvuaan ensi vuonnakin. Vuoden 2019 talousarvio perustuu nykyiseen 18 prosentin veroprosenttiin.

Helsingin maan keskimääräistä paremmasta verotulokehityksestä laskennallisesti hieman yli 37 prosenttia siirtyy verotulotasausta saavien kuntien valtionosuuksia lisääväksi tekijäksi.

− Mikäli hallituksen maakuntamalli toteutuisi, maakunnalle siirtyvät verotulot alentaisivat merkittävästi kaupungin verotulokertymää ja vaarantaisivat kestävän kasvun edellyttämän investointitarpeen. Erityisesti voimakkaasti kasvaville kaupungeille tämä olisi tuhoisa uudistus, Vapaavuori sanoo.

Talousarvioehdotuksen tiivistelmä

Talousarvioehdotus

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä