Kuva: Ville Miettinen

Postin tarjoaman poste restante -palvelun muuttuminen maksulliseksi maaliskuussa vaikeuttaa entisestään syrjäytysmisuhan alla olevien elämää, varoittavat Ohjaamo Helsingin työntekijät kannanotossaan.

Kirjoittajat kertovat olevansa huolissaan muutoksen vaikutuksista vailla vakinaista asuntoa oleviin, jotka ovat muutenkin muita heikoimmassa asemassa.

Lisäksi uudistus merkitsisi ammatillisten resurssien tuhlaamista palveluiden hukkakäyntien, asiakasprosessien ja etuuksien päättämisten ja uudelleen käynnistämisten lisääntymisen vuoksi.

– Inhimillisen hädän lisäksi pelkäämme uudistuksen ruuhkauttavan viranomaispalveluita sekä lisäävän muutenkin arjen kiireen kanssa painivien työntekijöiden työtaakkaa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Uudistuksen myötä jokaisesta Postin poste restante -palvelusta noudetusta postilähetyksestä peritään 3,10 euron maksu. Tähän asti palvelu on ollut maksuton.

– Postilähetysten noutamisen muuttuminen maksulliseksi osuu koviten juuri niihin, jotka käyttävät paljon viranomaispalveluita ja ovat riippuvaisia eri tuista sekä viranomaispäätöksistä, Ohjaamo Helsingin työntekijät kirjoittavat kannanotossaan.

– Kun käytössä on alle 400€ kuukaudessa syömiseen, kulkemiseen ja laskujen maksamiseen on hyvin inhimillistä valita postien nouto kahden viikon välein (6,20€/kk) kuin käydä päivittäin hakemassa postit (62€/kk). Heikossa rahatilanteessa olevien taloudellinen tilanne voi huonontua entisestään, kun rahapulan vuoksi tärkeät postit jäävät saamatta, mikä taas johtaa velkojen lisääntymiseen laskujen myöhästymismaksujen, perintäkulujen sekä etuuksien maksatuksen katkeamisen muodossa.

Hallintolain mukaan tiedoksianto toimitetaan vastaanottajalle kirjeellä. Kirje on usein ainoa tapa, jolla henkilö saa tiedon esimerkiksi viranomaisen tapaamisajasta tai selvityspyynnöstä.

– Kyseisestä tapaamisesta poisjäänti tai selvityspyyntöön vastaamatta jättäminen saattaa pahimmassa tapauksessa keskeyttää henkilön toimeentulon turvaavien etuuksien maksatuksen. Myös esimerkiksi laskujen maksaminen vaikeutuu ja kallistuu entisestään, Ohjaamon työntekijät arvioivat.

– Kun henkilöllä on asunto, posti toimittaa maksutta kirjeet kotiosoitteeseen. Poste restante -palvelun uudistus asettaa tätä palvelua käyttävät hyvin eriarvoiseen asemaan, jossa sekä kirjeen lähettäjä että vastaanottaja joutuvat maksamaan lähetyksen perille saamisesta. Postilain mukaan ” koko maassa on oltava pysyvästi tarjolla postipalvelujen yleispalvelu, joka on saatavilla tasapuolisin ehdoin”. Suunnitellussa uudistuksessa tasapuolisuus ei toteudu, kirjoittajat muistuttavat.

Kannanoton allekirjoittajat ovat Ohjaamo Helsingin moniammatillisessa nuorten neuvontapisteessä toimivia eri alojen ammattilaisia.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*