Kuva: Ville Miettinen
Helsinki on mukana ohjelmassa joka tavoittelee yöpyviä stopover-matkailijoita erityisesti Kiinasta, Japanista ja Etelä-Koreasta. Kuvassa matkailijoita saapumassa Uudenmaan vetonauoloihin kuuluvaan Suomenlinnaan.

Suomen matkailukysynnästä puolet, 68 miljardia euroa, kohdistuu Uudellemaalle. Alueellisesta matkailukysynnästä 75 prosenttia kohdistuu kuuteen maakuntaan; Uudellemaalle, Lappiin, Pirkanmaalle, Varsinais-Suomeen, Pohjois-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Alueellinen matkailutilinpito -raportista, joka julkaistiin 7.6.2018. Tilinpidon tuoreimmat luvut ovat vuodelta 2015. Sen jälkeen alan talous- ja työllisyysvaikutukset ovat kehittyneet myönteisesti.

Kotimaanmatkailu tuotti lähes kolme neljännestä vuoden 2015 matkailukysynnästä. Ulkomaisen kysynnän osuus oli yli neljänneksen vain viidessä maakunnassa: Etelä-Karjala (53 %), Lappi (44 %), Ahvenanmaa (38 %), Uusimaa (32 %) ja Kymenlaakso (28 %). Etelä-Karjalassa ulkomaisen kysynnän suuri osuus johtuu venäläisten matkailusta.

Vuonna 2015 matkailukysyntä Suomessa oli 13,8 miljardia euroa. Luvussa on laskua edellisvuoteen verrattuna noin 400 miljoonaa euroa. Kysynnän vähenemisen taustalla on ennen kaikkea venäläisten matkailijoiden määrän romahdus, jonka seurauksena ulkomainen kysyntä laski 11 prosenttia, 3,6 miljardiin euroon.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Matkailutoimialoilla työskenteli Suomessa vuonna 2015 yhteensä 137 400 henkilöä. Kolmessa suurten kaupunkien maakunnassa työskenteli 56 prosenttia kaikista matkailutoimialojen työllisistä; Uudellamaalla 39 prosenttia eli noin 53 300, Pirkanmaalla noin 12 300 ja Varsinais-Suomessa noin 11 300 työllistä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*