Rakennusalan työllisyydessä nähdään positiivisia merkkejä

Työllisyysaste nousee vielä tämän vuoden aikana 68,3 prosenttiin ja ensi vuonna 68,8 prosenttiin, arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteessa. Ennusteen mukaan positiivisia merkkejä on erityisesti rakennusalalla.

Hallituksen tavoite hallituskauden loppuun mennessä on saavuttaa 72 prosentin työllisyysaste. Viime vuonna se oli 68,1 prosenttia.

Työttömyyden kasvun arvioidaan pysähtyvän, mutta pitkäaikaistyöttömien määrä sen sijaan nousee, ja se kasvattaa työttömyyttä.

Vaikka talouskasvu on heikkoa, se riittää ennusteen mukaan pysäyttämään työttömyyden kasvun. Rakennusalalla työllisyyden arvioidaan lisääntyvän  6 000−7 000 hengellä vuosina 2016 ja 2017. Työvoiman kysyntä kasvaa 13 000 hengellä vuonna 2017.

 

Nuorten pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy

Pitkäaikaistyöttömien eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijoina olleiden määrä on kasvanut vuodessa noin 20 prosenttia. Työttömyyden kasvu johtuu ministeriön mukaan tällä hetkellä työttömyysjaksojen pidentymisestä. Nuorten osuus pitkäaikaistyöttömistä osa on kasvanut.

TE-toimistossa on ollut avoimia työpaikkoja vuonna 2015 enemmän kuin vuotta aiemmin. Avoimet paikat kuitenkin täyttyvät hitaammin, mikä kertoo kohtaanto-ongelmista, ennusteessa todetaan. Työvoimapulasta kärsitään sosiaali- ja terveysalalla sekä erilaisissa myyntitöissä.

Työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinaennuste julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Työmarkkinaennusteen lähtökohtana on valtiovarainministeriön uusin suhdanne-ennuste.

Koko ennuste on luettavissa täällä.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä