Kuva: Ville Miettinen

Rautavaara yrittää kääntää kunnan väestökehityksen ylöspäin houkuttelemalla uusia rautavaaralaisia 5 000 euron vauvarahalla.

Kunnanhallituksen käsittelyssä oli maanantaina esitys vauvarahan maksamisesta kustakin tänä vuonna syntyneestä ja käytännön jatkamisesta koko valtuustokauden ajan eli vuoteen 2021 asti.

– Tänä vuonna on syntynyt vain kaksi lasta. Viime vuonna syntyi kahdeksan lasta. En tiedä miten paljon on tulossa vielä tänä vuonna, mutta ei niitä hirveästi ehdi syntyä, sanoo Rautavaaran kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Korkalainen, sd.

Korkalaisen mukaan Rautavaaralla syntyvyys on alhainen ja huolta on myös siitä, miten peruskoululle on käymässä, jos oppilaita tulee vähän.

Rautavaaran väkiluku oli Tilastokeskuksen mukaan 1 698 vuoden 2017 lopussa. Huhtikuun loppuun mennessä väkiluku oli alentunut 24:llä. Tammi-huhtikuussa syntyneitä oli kaksi ja kuolleita 15; kunnasta oli muuttanut 23 ihmistä ja kuntaan oli muuttanut 12 ihmistä.

Perheiden määrä Rautavaaralla on laskenut koko vuosikymmenen ajan. Kun vuonna 2010 perheitä kunnassa oli 510, viime vuonna perheitä oli 440.

Taloudellinen huoltosuhde eli ei-työssäkäyvien määrä sataa työssäkäyvää kohden oli Rautavaaralla viime vuonna 254, kun luku koko maassa oli 141.

– Kunnassamme suurin osa väestöstä koostuu eläkeläisistä ihmisistä ja valitettava totuus on, että kuntamme väkiluku vähenee vuosi vuodelta. Tarvitsemme kuntaamme uusia tulokkaita ja ennen kaikkea nuoria ja perheellisiä ihmisiä, vauvarahasta aloitteen tehnyt valtuutettu Hannele Pursiainen, sd., perustelee.

Rautavaaralla 5 000 euron vauvaraha olisi tarkoitus maksaa viiden vuoden erissä, eli tonni per vuosi. Tämänkaltainen suuri vauvaraha on käytössä Lestijärvellä.

– Kun katsottiin eri kuntia, Lestijärvi on kyennyt tuplaamaan syntyvyyden vauvarahalla, Korkalainen kertoo vauvaraha-ajatuksen taustasta.

Lestijärvi on linjannut, että se maksaa erityislapsilisää vuosina 2012-16 syntyneistä, jotka pysyvät kunnan asukkaina, 1 000 euroa per tulokas per vuosi kymmenen vuoden ajan. Enimmillään lestijärveläisestä vauvasta maksetaan siis 10 000 euroa.

Rautavaaralla kunnanhallitus ei vielä tehnyt päätöstä vauvarahasta, sillä esitykseen haluttiin myös käytännössä ilmainen päivähoito alle viisivuotiaille. Hyvinvointilautakunnan lausunnon jälkeen asian käsittely jatkuu.

Kymmenet kunnat palkitsevat uusien kuntalaisten synnyttämisestä eri tavoin. Jotkut niistä antavat lahjakortteja, toiset korvaavat sairaala-ajan kulut, useat maksavat kolminumeroisen rahasumman.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Rautavaaran kunta muisti viime vuonna kuutta (6) syntyneitä rautavaaralaisia Tuttijuhlassa 20.1.2018, jossa vauvoille luovutettiin koivusta sorvattu Euroopan suurin tutti ja vauvaraha. Tuttiin on kaiverrettu lapsen nimi ja syntymäaika sekä kunnan vaakuna.
    Tuttijuhla järjestettiin nyt Rautavaaralla kolmantena vuonna peräkkäin.
    Kunnan Ensimmäinen Tuttijuhla järjestettiin kunnan 140-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Vuonna 2014 paikkakunnalle syntyi kahdeksan vauvaa.
    Syntyneiden määrä heijastelee samaa kuin väkilukutilastokin. Kunnasta siirtyy enemmän väkeä kirkkomaalle kuin syntyy uutta sukupolvea, ja poismuuttajiakin riittää.
    Rautavaaran kunta tarjoaa lapsiperheiden näkökulmasta mitä parhaimmat olosuhteet asumiseen ja harrastamiseen. Olennaista on kuitenkin työ ja toimeentulo. Työpaikkojen luomiseksi on edelleen sitkeästi ponnisteltava.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä