Kuva: Ville Miettinen
Savonlinna on vuosien ajan halunnut saaristokunnaksi. - Edellinen saaristoasiain neuvottelukunta esitti Savonlinnaa saaristokunnaksi, mutta syystä tai toisesta sitä ei tapahtunut, kaupunginjohtaja Janne Laine sanoo.

Hallitusohjelman julkistustilaisuudessa paljastettiin suurten valtakunnallisten linjojen ohella suoraan yhteen kaupunkiin tarkoitettu panostus.

Yliopistokaupungin statuksen menettäneelle Savonlinnalle halutaan ojentaa käsi ja erityinen taloudellinen tuki, jotta vaikeuksiin joutunut kaupunki nousisi jaloilleen.

– Haluamme auttaa Savonlinnaa. Kesäkuussa tulemme antamaan lisätalousarvion, jossa tulee merkittäviä liikennehankkeita mutta myös Savonlinnan kaupungin tukipaketti. Savonlinnalaiset voivat luottaa siihen, että asiat lähtevät rullaamaan eteenpäin, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi hallitusohjelmaa esitellessään.

Rinteen mukaan kyseessä on osoitus siitä, että hallitusohjelmassa on huomioitu koko Suomi.

– Savonlinnalaiset kärsii, siellä on kivijalkakaupassa 20 prosenttia hävinnyt, siellä on hävinnyt opiskelijoita, Rinne perusteli.

Erityinen tukipaketti kaupungille ei tullut yllätyksenä, kaupunginjohtaja Janne Laine sanoo Kuntalehdelle.

– Tästä on neuvoteltu tulevien hallituspuolueiden suuntaan ja neuvottelijoiden suuntaan. On tehty aktiivisesti esityksiä.

Neuvottelujen ja kehitysehdotusten taustalla on edellisen hallituksen aikana tehty päätös siirtää Savonlinnan opettajankoulutuslaitos Joensuuhun. Siirto toteutui viime vuonna.

Siirrolla, joka vei Savonlinnasta noin 900 opiskelijaa, oli musertava vaikutus Savonlinnassa.

– Kaupungin väkilukuun suhteutettuna se on sama kuin Helsingin yliopistosta siirrettäisiin puolet opiskelijoista muualle tai lakkautettaisiin koko Tampereen yliopisto, Laine vertaa.

– Se on aiheuttanut meille kohtuuttomia vaikeuksia ja hyvin kielteisen aluekehitysvaikutuksen, vaikkakin elinkeinoelämän kehitys on kaupungin panostuksen ja neuvottelujen seurauksena menossa erinomaisen hyvässä kehityksessä.

Nostetta tuovat mm. kaupungin investoinnit kertopuutehtaaseen Punkaharjulla sekä venäläisen elektroniikka-alan tehtaaseen.

Nyt Savonlinna on esittänyt, että yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa kaupunkiin saataisiin 180 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluun.

– Toinen kärkiesitys, joka hallitusohjelman tasolla jollain tavalla myönteisesti linjattiin, on keskussairaalan asema, Laine sanoo.

Savonlinnassa on pelätty keskussairaalan menettämistä, mikä näyttikin todennäköiseltä edellisen hallituksen sote-suunnitelmien valossa. Talvella sairaanhoitopiiri päätti Savonlinnan keskussairaalan erikoissairaanhoidon ulkoistuksesta.

Laineen mukaan keskussairaalassa on 600-700 työpaikkaa, ja sairaalaan kytkeytyy ammattikorkeakoulun kampuksen hoiva-alan koulutus.

– Olemme halunneet, että keskussairaalan erikoissairaanhoidon ympärivuorokautinen päivystys turvattaisiin. Se on kirjattu myönteisesti hallitusohjelmaan. Se on hyvin tärkeä asia meille.

– On hyvä, että uusi hallitus on tunnistanut Savonlinnaan edellisen hallituksen aikana kohdistuneen negatiivisen aluekehitysvaikutuksen opettajankoulutulaitoksen siirron aiheuttaman kohdistuneen negatiivisen aluekehityksen vaikutuksen.

Julkisen hallituksen pitää tämä kompensoida. Edellinen hallitus ei tätä oikein kompensoinut.

Laineen mukaan opettajankoulutuslaitoksen siirrolle ei ollut taloudellisia perusteita.

– Päinvastoin, tämähän tuli maksamaan yhteiskunta taloudelle yli sata miljoonaa euroa, kun Savonlinnasta puretaan opiskelija-asuntoja ja täällä jäi yliopiston toimitilat tyhjilleen.

Yhteiskuntataloudellisen virheen lisäksi opettajankoulutuslaitoksen siirtäminen oli Laineen mukaan myös korkeakoulupoliittisesti iso virhe, sillä hakijamäärät Joensuun opettajankoulutukseen ovat jääneet alhaisiksi suhteessa aloituspaikkoihin.

– Ennen kaikkea päätös aiheutti negatiivisen vaikutuksen tämän alueen ihmisille, jotka asetti alueen ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan, ja sillä tavalla loukattiin yhdenvertaisuusperiaatetta, kun tällainen päätös edellisen opetusministerin ja Itä-Suomen yliopiston hallituksen päätöksellä tehtiin, Laine muistuttaa.

Aiheesta aiemmin: Opettajankoulutuksen lähtö aiheuttaa Savonlinnalle mittavat menetykset – ja jätti katkeruuden

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Opettajakoulutuksen keskittäminen Joensuuhun oli Itä-Suomen yliopiston hallituksen valinta. Se päätti vuonna 2016 opettajankoulutuksen keskittämisestä Joensuuhun, mikä merkitsi käytännössä Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen (OKL) kampuksen lakkauttamista. Siirto tarkoitti lähes 1.000 opiskelijan lähtöä Savonlinnasta. Siirto tulee uuden hallituksen ottaa uuteen käsittelyyn välittömästi.

  2. Totta. Paljon on vielä auki. Hallitusohjelmassa mainitaan sana “SELVITETÄÄN” yhteensä 130 kertaa. Kaikki toivo asetettu maan työllisyyskehitykseen. Missä viipyy erillisselvitys “Lex-Rautavaara”? Kaikkein paras vaihtoehto on säätää ”Lex-Rautavaara” eli erillislaki pitkien välimatkojen ja harvaanasutuille eli Harva-kunnille. Pitkillä välimatkoilla ja harvalla asutuksella on suora merkitys kunnan palvelukustannusten muodostumiseen.

  3. Nyt on Rinteen hallituksella näytön paikka. Savonlinnaa on”rokotettu” negatiivisella tavalla jo pitemmän aikaa. Kaikkein oikeudenmukaisin toimenpide on opettajakoulutuksen palauttaminen Savonlinnaan. Samoin keskussairaalan toiminnan turvaaminen on alueen elinehto. Parikkalan rajanylityspaikan aukaiseminen ja laitaatsalmen rautatiesillan rakentaminen, jolla saadaan raideliikenne toimimaan Parikkalan ja Pieksämäen välille.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*