SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman
Antti Lindtman (sd.) toivoi avauspuheessaan budjettiriiheltä erityisesti kuntien omaa tulopohjaa tukevia ratkaisuja. Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vaatii hallitusta paneutumaan syyskuun budjettiriihessä kuntatalouden haasteisiin.

Lindtman mukaan viime viikolla julkistettu valtiovarainministeriön budjettiesitys ei vielä tunnista riittävästi kuntien peruspalvelujen turvaamisen tarvetta vaikeassa taloustilanteessa. Hän otti kantaa kuntatalouden tilanteeseen tiistaina avauspuheessaan puolueen kesäkokouksessa.

– Koronan toisen aallon kanssa kamppailuun valmistautuvat kunnat tarvitsevat valtion tukea myös ensi vuodelle ja tässä jääkin vielä työtä budjettiriiheen, Lindtman totesi puheessaan.

Lindtman esitti puheessaan, että valtion ratkaisujen tulisi ennen kaikkea tukea kuntien omaa tulopohjaa. Tukea voisi Lindtmanin mukaan osoittaa kunnille esimerkiksi yhteisöveron määräaikaista korottamista jatkamalla.

Yhteisöveron jako-osuutta korotettiin tänä vuonna tilapäisesti kymmenellä prosenttiyksiköllä reilusta 32 prosentista reiluun 42 prosenttiin. Yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa veroratkaisu helpottaisi osaltaan ensi vuoden kuntabudjettien rakentamista.

– Kunnissa ollaan paljon vartijoina siinä, että koronan aiheuttamat yhteiskunnalliset ja sosiaaliset iskut olisivat mahdollisimman pieniä. Kunnissa arjen sankareiden tekemä työ varmistaa, ettei hyvinvointivelka kasva kestämättömästi ja pystymme ennaltaehkäisemään syrjäytymisestä ja pahoinvoinnista tulevaa laskua.

Valtiovarainministeriön tuore budjettiesitys sai monet kuntavaikuttajat varpailleen. Myös Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina vaati viime viikolla valtiovarainministeriöltä elvyttäviä päätöksiä kuntien talousahdingon helpottamiseksi.

Kuntatalous on koronakriisin myötä historiallisen heikoilla. Kuntaliiton elokuussa keräämien tietojen mukaan koronakriisi heikentää kuntataloutta vuonna 2021 kaikkiaan 1,7 miljardia euroa. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä