Seinäjoen kaupunginhallitus päätti lakkauttaa kaupungin peruskoulujen musiikkiluokat. Uusia musiikkiluokkalaisia ei enää valita, mutta nykyiset musiikkiluokkien oppilaat jatkavat musiikkiluokilla peruskoulun loppuun asti, kertoo Yle.

Lakkauttamisesta oli sovittu aiemmin kaupungin säästöohjelmaa käsiteltäessä. Lisäkuluja musiikkiluokista on 250 000 euroa vuosittain, kertoo sivistysjohtaja Heikki Vierula Ylen sivulla.

Varhaiskasvatus- ja koululautakunta olisi halunnut selvittää luokkien jatkumisen taloudelliset vaihtoehdot, mutta kaupunginhallitus otti asian käsittelyynsä.

Seinäjoen kaupungin verkkosivujen mukaan musiikkiluokilla opiskelee tehostetun musiikin opetussuunnitelman mukaan luokallinen oppilaita luokkatasoilta 3-9. Oppilaat on valittu musikaalisuustestin perusteella.

Musiikkiluokkalaiset opiskelevat Seinäjoella yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan. Musiikkiluokkalaisilla on opetusta viikossa yksi tunti enemmän kuin muilla luokilla. Lisää tilaa musiikkitunneille on saatu liikunnasta ja kuvataiteesta sekä valinnaisaineista.

Peruskoulut voivat vastaisuudessa perustaa musiikkiluokkia valinnaisaineiden tuntikiintiöstä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*