Sekä Sotkamoon että Ähtäriin miljoona euroa – tässä ovat harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta saavat kunnat
Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen kuluvan vuoden harkinnanvaraisista valtionosuuden korotuksista. Kolmekymmentä kuntaa saa tukea yhteensä kymmenen miljoonaa euroa, valtiovarainministeriö tiedottaa.
Sekä Ähtäri että Sotkamo saivat kumpainenkin miljoona euroa.
Kolmanneksi suurimman potin sai Pyhäjärvi, jolle myönnettiin 950 000 euroa.
Valtionosuuden korotusta haki tänä vuonna 72 kuntaa ja haettu summa oli yhteensä 86,7 miljoonaa euroa, valtiovarainministeriö tiedottaa.
Korotusten asukaskohtainen vaihteluväli on 50 eurosta 200 euroon ja keskimäärin korotusta myönnettiin 97 euroa asukasta kohden. Euromääräisesti korotusten vaihteluväli on 58 000 eurosta miljoonaan euroon.
Tuki perustuu kokonaisarviointiin
Kunnan valtionosuutta voidaan korottaa harkinnanvaraisesti, jos kunta on ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa.
Korotus on tarkoitettu osaksi kunnan muita talouden tervehdyttämistoimia.
Korotukset maksetaan kunnille tämän vuoden loppuun mennessä, tiedotteessa sanotaan.
Harkinnanvaraista saavat kunnat
Kunnan nimi, saatu määrä kokonaisuudessaan ja per asukas:
Lue myös: