Suomessa saattaa olla jopa 360 000 piilevää työpaikkaa, arvioi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

Tällaista työtä löytyy mm. yrityksissä, ja yritykset ryhtyvätkin yhteistyössä kartoittamaan piilossa olevaa työtä, jota kukaan ei vielä tee.

Sitran kehittämässä työllistämiskokeilussa yritykset tuovat piilossa olevat ja tekemättömät työt yhteistuumin esiin ja TE-toimistot ja kunnat hakevat niihin parhaiten sopivat työntekijät. Kokeilu alkaa Tampereen seudulla, Turussa ja pääkaupunkiseudulla.

Yritysläheisessä työllistämismallissa perinteinen työllistämisajattelu käännetään nurinpäin: yritykset tunnistavat työvoimatarpeitaan yhdessä ja erikseen, ja TE-toimistot ja kunnat etsivät työnhakijoista tarpeisiin sopivimmat työntekijät.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tavoitteena on helpottaa rekrytointia ja luoda sitä kautta uusia työpaikkoja. Mukaan on ilmoittautunut lähes sata työnantajaa.

– Yrityksistä tulee palautetta, että tekemätöntä työtä kyllä löytyisi, mutta aikaa työllistämisen vaihtoehtojen selvittämiseksi ei tahdo löytyä. Suomessa voi olla jopa 360 000 piilevää työpaikkaa, joita pyrimme tuomaan näin esille, kertoo Sitran vanhempi neuvonantaja Mikko Kesä.

Vaikka työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan avoimia työpaikkoja on lähes 30 000, työpaikkoja on myös tilastojen ulkopuolella, Sitra muistuttaa.

– Viranomaisille ilmoitetaan arviolta vain noin joka kolmas avoin haku. Lisäksi noin kolme neljästä rekrytoinnista tapahtuu ilman avointa hakua. Tämän päälle tulevat vielä nk. piilotyöpaikat, jotka syntyvät, kun työntekijän ja työnantajan intressit kohtaavat ilman, että yrityksellä on edes haku päällä, Sitran tiedotteessa todetaan.

Kokeilut työn ja tekijöiden kartoittamiseksi voivat osoittautua hedelmällisiksi, sillä rekrytoinnin joustavuus ja helppous lisäävät työvoiman kysyntää.

– Suomessa on vahva usko siihen, että lisäkoulutus tai työllistämistuet ovat avain työttömyydestä takaisin työelämään. Tosiasiassa nämä vaikuttavat vasta, jos osaaminen ja rekrytointipalvelu vastaavat työnantajan todelliseen tarpeeseen vieläpä oikea-aikaisesti, Mikko Kesä sanoo.

Lisää kokeilusta Sitran verkkosivulla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*