Lainsäädännön arviointineuvosto antaa tiukkaa kritiikkiä päivystys- ja erikoissairaanhoidon uudistuksen taloudellisten vaikutusten arvioinnille.

Neuvoston mukaan uudistuksen taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa huomio on kiinnitetty liikaa suoriin säästövaikutuksiin. Sen sijaan potentiaalisesti tärkein vaikutusalue, terveydenhuollon laadun paranemisesta seuraava vaikutus kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin, jää esitysluonnoksessa liian vähälle huomiolle.

Kuitenkin juuri palvelujen laadun paranemista käytetään esityksen perusteluna.

Neuvosto kiinnittää huomiota myös siihen, että esitysluonnoksessa ei kerrota, mihin säästöoletukset perustuvat eli miten esitettyihin vaikutusarvioihin on päädytty. Esimerkiksi esitettävien toimenpiteiden vaikutuksia sairaaloiden investointitarpeisiin tai muita siirtymävaiheen kustannuksia ei juuri kuvata tai kommentoida, neuvosto huomauttaa. Myöskään vaikutuksia koskevien arvioiden epävarmuutta ei varsinaisesti käsitellä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Arviointineuvosto edellyttää, että lakiesitysluonnoksen tulisi sisältää nykyistä tarkempi kuvaus keskeisten vaikutusten arviointitavasta ja laskentamalleista. Arvioissa tulisi myös erottaa välittömät ja pitkän aikavälin vaikutukset.

 

Vaihtoehdot jäävät ohuiksi

 

Myönteisenä arviointineuvosto pitää sitä, että esitysluonnoksessa pyritään perustelemaan, miksi esitysluonnoksen sisältämät toimenpiteet olisivat paras tapa saavuttaa asetetut tavoitteet. Vaihtoehtojen käsittely ja kuvaus jää esitysluonnoksessa kuitenkin neuvoston arvion mukaan ohueksi, ja vaihtoehtojen käsittely rajoittuu vertailuun nykytilanteeseen.

Arviointineuvoston mukaan erityisesti määrällisiä arvioita tehtäessä tulisi vertailla keskenään ehdotettua lain muutosta, tilannetta, jossa lakia ei muuteta, sekä jotain vaihtoehtoista muutosta.

Edit: Otsikkoa täsmenetty klo 14.52. Arviossa ei ole kysymys koko sote-uudistuksesta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*