Sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa tekevänsä alustavia laskelmia sote-uudistuksen kustannusvaikutuksista.

– Sosiaali- ja terveysministeriön laskentatyö on vasta alkanut. Tarvitaan kymmeniä koelaskelmia ja arviointia niiden vaikutuksista, ministeriö kertoo.

Kuntalehti listasi torstaina suunnitellun kapitaatioperiaatteen vaikutukset kuntien rahoitusosuuksiin. Vaikutuslaskelmat perustuvat Eero Laesterän ja Tuomas Hanhelan selvitykseen, jossa uudistuksen vaikutukset Manner-Suomen kuntiin laskettiin vuoden 2012 kustannusten mukaan.

STM:n mukaan luvut tarkentuvat vasta huomioimalla valtionosuusuudistus ja kun tiedossa ovat kuntien talousarviot vuodelle 2015.

– Eri toimijoiden julkisuudessa esittämät koelaskelmat eivät ole vielä riittävän tarkkoja, ministeriö huomauttaa.

Kuntien lausuntoaika sote-lakiluonnoksesta päättyy 14. lokakuuta. Ministeriön mukaan lausunnot voivat vaikuttaa rahoituspykälän lopulliseen muotoutumiseen.

– Silloin tarvitaan uusia laskelmia kuntakohtaisten vaikutusten selvittämiseksi. Marraskuussa hallituksen lakiesityksen perusteluissa aiotaan käyttää silloin käytettävissä olevia koelaskelmia.

Lisää aiheesta:
Soten kapitaatiomalli mullistaa kuntien rahoitusosuudet – Kuntalehti listasi vaikutukset
Kela: Yhteisrahoitteinen vakuutusmalli soteen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä