Entisen huoltoaseman tiloihin avattu pizzeria Outokummussa.
Ravintola-alan yrittäjät ovat kovilla koronaviruspandemian takia. (Kuva: Ville Miettinen)

Suomussalmen kunta on tehnyt poikkeusjärjestelyjä yksityisten vuokralaistensa vuokranmaksuun helpottaakseen pienten ja keskisuurten yritysten tilannetta koronaviruspandemian aikana.

Kunta myöntää tarvittaessa 50–100 % vuokranalennuksen pienille ja keskisuurille Suomussalmen kunnan kiinteistöissä toimiville yrityksille. Lisäksi kunta antaa tarvittaessa maksuaikojen pidennyksiä tilanteen helpottamiseksi.

Poikkeusjärjestelyt vuokranmaksussa koskevat kunnan vuokralaisina olevia yrityksiä, joiden tilanne on merkittävästi vaikeutunut korona-pandemian aikana. Järjestelyt ovat voimassa ainakin toukokuun loppuun.

Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen kertoo Kuntalehdelle, että Suomussalmi haluaa kuntana olla helpottamassa yritysten taakkaa poikkeuksellisessa tilanteessa ja siten myös näyttää esimerkkiä muille toimijoille.

Kyse on myös toimesta oman kunnan taloutta silmällä pitäen, Heikkinen muistuttaa. Kuntatalous on kovilla, mutta Suomussalmella olisi tiedossa huomattavasti suurempia haasteita, jos yritysten toimintaa vaikeutettaisiin eikä tehtäisi joustoja esimerkiksi vuokrissa.

-Eikä ole itsestään selvää, että mikäli vuokratilat tyhjentyisivät, löytäisimme niihin helposti uusia vuokralaisia. Tämä on myös pitkällä tähtäimellä myös turvaa meidän vuokratuottoa.

– Turvaamme yrittäjien toimintaa ja yhteisöveron saamista, ja myös vuokratuottoa. Ja kun tilanne on ohi, meillä on kiinteistössä vuokralaiset vielä näissä kiinteistöissä ja kun tilanne palautuu normaaliksi, se vuokranmaksukin kunnan suuntaan on normaali.

Heikkisen mukaan järjestelyn piiriin tulee arviolta 10-20 yritystä.

-Tämä ei ole automaatio, vaan yrittäjän pitää olla kuntaan yhteydessä. Kun yrittäjä ottaa yhteyttä kuntaan, voimme yhdessä miettiä, miten yritystoimintaa voidaan turvata ja tuoda kunnan asiantuntemusta elinvoimapalvelujen osalta mukaan.

Erno Heikkisen mukaan yrityksistä, riippumatta siitä toimiiko kunnan vuokratiloissa vai ei, on jo tullut yhteydenottoja kuntaan koronatilanteen vuoksi. Yrittäjien tukena Kainuussa on verkosto, johon kuuluu yrittäjien ja kuntien elinvoimatoimen osaajia, sekä ELY ja Finvera

-Siellä mietitään, miten yrittäjille saataisiin tehtyä kriisistä selviäminen mahdollisimman helpoksi.

Jyväskylässä yrityspalveluseteleitä

Kuntaliitto arvioi, että koronavirus aiheuttaa vähintään 1,5 miljardin euron lisäkustannukset kuntataloudelle. Tästä satoja miljoonia euroja muodostuu yhteisöverotuottojen alenemasta.

Yritysten tukemiseksi ja työpaikkojen pelastamiseksi on käynnistetty kunnissa paljon erilaisia toimenpiteitä.

Business Jyväskylä tiedotti perjantaina, että se jakaa yrityspalveluseteliä ylimääräisen 200 000 euron arvosta huhtikuun aikana. Setelin arvo on 2 000 euroa ja se jaetaan pk-yrityksille asiantuntijapalveluiden hankkimiseen. Setelin avulla voi hankkia asiantuntijapalveluita esimerkiksi poikkeustilanteesta johtuvien liiketoiminnan haasteiden selvittämiseen, tuote- ja palveluvalikoiman uudistamiseen sekä liiketoimintamallien kehittämiseen..

Lisäksi yrityksille tarjotaan verkkokaupan ja digitaalisten palveluiden kehittämiseen tukea, nopeita kokeiluja ja pilotointimahdollisuuksia yhdessä kumppaneiden kanssa.

Hallitus kertoi torstaina, että yrityksille kohdennetaan miljardin euron tuki koronakriisistä selviytymiseen. Tästä 300 miljoonaa euroa valtio myöntää ELY-keskusten myöntämiin avustuksiin, jotka on suunnattu 1–5 henkeä työllistäville pienyrityksille.

Rahoitusta voidaan myöntää kaikkien toimialojen pienyrityksille lukuun ottamatta maa-, kala- ja metsätaloutta sekä maataloustuotteiden jalostusta.

Loput tuesta eli 700 miljooona on tarkoitettu Business Finlandin myöntämiin avustuksiin pk- ja midcap-yrityksille. Keskiviikkoon mennessä Business Finland oli saanut yli 9 000 rahoitushakemusta.

Suorien yritystukien lisäksi valtio takaa pankkien yrityksille myöntämiä lainoja. Pääosin Finnveran takausten kautta mahdollistuu 10 miljardin euron lisärahoitus yrityksille. Yritykset ovat jatkossakin ensisijaisesti yhteydessä omaan pankkiinsa, joka myöntää rahoituksen, jonka Finnvera takaa. Finnveran takaus voi kattaa jopa 80 prosenttia pankin myöntämän luoton määrästä.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hyvä tarkoitus, mutta tuo saattaa olla laitonta yritystukea.
    EY:n valtiontukia koskevat yleiset reunaehdot määritellään Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa. Säännöt koskevat kaikkia toimenpiteitä, joissa julkinen sektori – kunnat mukaan lukien – myöntää yrityksille tukea tai muuta etua. Tuen myöntäminen on kiellettyä silloin, kun julkisia varoja kanavoidaan julkisiin tai yksityisiin yrityksiin, etu on valikoiva, ts. se kohdistuu vain tiettyihin yrityksiin, toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*