– Vakiintunut talous luo hyvän perustan valtakunnalliselle palvelutuotannolle. Viime vuonna toiminnallisesti merkittävin saavutus oli valtakunnallisen palkanlaskentajärjestelmän hankinta, jonka ensimmäiset asiakaskäyttöönotot ovat nyt menossa, toimitusjohtaja Anne Lindqvist sanoo.
 
– Kuluvana vuonna tavoitteena on tehdä ensimmäiset käyttöönotot valtakunnalliseen taloushallinnon toiminnanohjausjärjestelmään.
 
Hallituksen puheenjohtajan Jaana Kuuvan mukaan Taitoalla on hyvät valmiudet tukea Suomen hallituksen valmisteleman rakennepoliittisen ohjelman toteutumista.
 
– Peruspalveluohjelman korvaajaksi suunniteltu kuntatalousohjelma vaatii vahvaa panostamista tiedolla johtamiseen kaikissa kuntayhteisöissä, Kuuva sanoo.
 
Taitoa on kuntatoimijoiden omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö, joka toimii koko maassa. Taitoa palvelee valtakunnallisesti yli sataa asiakasta ja se työllistää 425 henkilöä.
 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä