Albanialaiset veljekset Emin ja Enis Plana (1. ja 2. vas.) ovat toisen polven maahanmuuttajia, joiden maalausfirmassa työskentelevät myös Bosnian pakolaisen poika Abdullahah Fazlic ja tanskalainen Steffen Lieb. (Kuva: Annukka Oksanen)

ODSHERRED. Onnistunut integraatio ei jätä maahanmuuttajia yksin. Tanskalaisen Odsherredin kunta on saanut innostettua yritykset ja vapaaehtoiset mukaan tiiviiseen integraatiotyöhön.

Odsherredissä on onnistunut se, mihin koko Tanska pyrkii integraatiossaan: pakolaiset pääsevät nopeasti töihin ja kielikurssille. Virallisen Tanskan lisäksi kansalaisjärjestöillä on avainrooli tulijoiden kotouttamisessa.

Pakolaiskriisi herätti Tanskan hallituksen miettimään keinoja integraation tehostamiseksi.

Pääministeri Lars Løkke Rasmussen järjesti syyskuussa kansalaisjärjestöille, etujärjestöille ja yrityksille ”siviiliyhteiskunnan huippukokouksen”. Päähuomio kiinnittyi työhön. Yhteinen näkemys oli, että pakolaiset pitää saada mahdollisimman nopeasti töihin ja sitä kautta yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. Hidasta työllistymistä pidetään ongelmana Suomessakin.

Kokouksen tuloksena syntyi kaksivuotinen ohjelma, jossa yritykset sitoutuvat ottamaan Tanskaan paraikaa saapuvia pakolaisia harjoittelijoiksi. Työnvälityskeskukset puolestaan saavat lisäresursseja, jotta ne voivat sovitella yhteen pakolaisten ammattitaustaa ja yritysten tarpeita.

Kolme päivää kielen opettelua,
kaksi päivää työhön tutustustumista

Odsherredin kunnan pakolaiskoordinaattorin Malene Friis-Madsenin pitää löytää tulijoille asunnot ja mahdollisimman pian harjoittelupaikat paikallisista yrityksistä.

– Kielikurssin saa alkaa korkeintaan kolmen viikon kuluttua saapumisesta. Pakolaiset opiskelevat alussa kieltä kolme päivää ja tutustuvat tanskalaiseen työelämään kaksi päivää viikossa, hän kertoo.

Kunnan rooli ei rajoitu harjoittelun ja asunnon järjestämiseen. Käytännölliset tanskalaiset lähestyvät integraatiotakin hyvin käytännöllisesti.

– Perheneuvojat opastavat, miten lapsi ilmoitetaan jumppakerhoon, miten päiväkotiin mennään ja miten pitää toimia, jos lapsi sairastuu.

Annukka Oksanen

Lue koko artikkeli Kuntalehdestä 11/2015.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä