Tesla on kuuluisa kalliista ja tehokkaista sähköautoista.

Sähköautoista tunnettu Tesla on saanut suunnitelmillaan liikkeelle suomalaisministereitä.

Yhtiö on ilmoittanut rakentavansa seuraavan, gigatehtaaksi kutsutun tuotantolaitoksen Eurooppaan. Yhtiötä houkutellaan perustamaan tehdas Suomeen.

Asialla ovat erityisesti keskustalaisministerit, elinkeinoministeri Mika Lintilä ja liikenneministeri Anne Berner.

Lintilää on jo ehditty moittia kotivaalipiirinsä Vaasan suosimisesta. Tiettävästi ainakin yhdeksän paikkakuntaa on ilmoittanut kiinnostuksensa tehdasta kohtaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Toimimme Team Finlandina, jossa Vaasa on keskushyökkääjänä. Vaasan ehdottomana etuna on vahva energia-alan osaamiskeskittymä ja ekosysteemi. Jos haluamme menestyä tässä kovassa kansainvälisessä kisassa, tulee meidän kuitenkin toimia yhtenä maajoukkueena. Tarvitsemme koko Suomen osaamisen tämän hankkeen taakse, Lintilä sanoi TEMin tiedotteessa viime viikolla.

TEMin mukaan kyseessä olisi useiden miljardien eurojen investointi, joka toisi tuhansia työpaikkoja. Kyseessä voi olla suurempi hanke kuin Suomessa iloitut auto- ja telakkateollisuuden lisääntyneet työpaikat.

Verkkouutiset kertoi viikonloppuna liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin tviitistä Tesla Motorsin toimitusjohtajalle Elon Muskille. Tviitissä Berne houkuttelee Teslaa sijoittamaan suunnitellun tehtaan Suomeen. Samassa yhteydessä hän esiintyy yhteiskuvassa Muskin kanssa.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*