Kuntien Tiera Oy valmistelee osakeantia ja neuvottelee pitkäaikaisen rahoituksen järjestämisestä rahoittajien kanssa. Aiemmin syksyllä yhtiö sai kuntoon lyhytaikaisen rahoituksen.

-Tiera on parhaillaan valmistelemassa osakeantia, jonka tavoitteena on muun muassa kasvattaa Tieran omistajakuntaa keskeisten sote-kuntatoimijoiden suuntaan, paljastaa toimitusjohtaja Jyrki Halttunen.

– Syyskuussa sovimme rahoittajien kanssa lyhytaikaisesta rahoituksesta vuosille 2014-2015 ja parhaillaan käymme neuvotteluja pitkäaikaiseen rahoitukseen liittyen, Halttunen jatkaa.

Kuntatoimijoiden omistama yhteistyöverkosto Kuntien Tiera Oy teki viime vuonna tappiota 5,9 miljoonaa euroa, vaikka yhtiön liiketoiminta kasvoi 36 prosenttia. Keväällä yhtiö ilmoitti tulosjulkistuksen yhteydessä tavoittelevansa tälle vuodelle yhtiö nollatulosta, 45 prosentin liiketoiminnan kasvua ja 34,2 miljoonan euron liikevaihtoa. Yhtiön mukaan vuoden 2013 heikon tuloksen taustalla olivat Tieran ICT-hankkeita hidastaneet yleinen epävarma taloustilanne, kuntien rakennemuutosselvitykset ja sote-uudistus.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kuntien Tiera Oy:n omistajina on noin 250 kuntatoimijaa. Yhtiö pyrkii yhtenäistämään ja kehittämään kuntakentän prosesseja, tietojärjestelmiä ja toimintatapoja. Talvella Tiera sopi ICT-osaamiskeskusten perustamisesta Espoon, Turun ja Lahden kanssa. Valtakunnallisia tuoteratkaisuja ovat myös esimerkiksi palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä, oppimisalusta ja kotihoidon mobiiliratkaisut.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*