KUVA: VILLE MIETTINEN
Hallituksen esityksen tavoitteena on yksinkertaistaa taloustiedon tuottamisen ja raportoinnin menettelytapoja.

Kuntien taloustietojen raportoinnista on tultava automaattista, jotta kuntien taloudesta saadaan ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa. Hallitus jätti tätä koskevan esityksen eduskunnalle.

Hallitus nimeää esityksen tavoitteiksi yksinkertaistaa taloustiedon tuottamisen ja raportoinnin menettelytapoja sekä vähentää kuntien ja kuntayhtymien raportointikustannuksia.

Esityksessä sanotaan muun muassa, että kuntien ja kuntayhtymien tulisi toimittaa erikseen säädetyt taloustietonsa yhdenmukaisessa ja vertailtavassa muodossa Valtiokonttorin ylläpitämään valtakunnalliseen tietovarantoon. Kunnat ja kuntayhtymät raportoisivat vuosittaisten tilinpäätöstietojen lisäksi jo kuluvan vuoden aikana ajantasaista taloustietoa automatisoidusti suoraan kirjanpidostaan, tietosisällöstä riippuen neljännesvuosittain tai puolivuosittain.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätös-, osavuosikatsaus- sekä palvelukohtaisten taloustietojen sisällöstä ja tuottamisesta yhdenmukaisessa ja vertailtavassa muodossa.

Nyt on kiire!

Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio sanoo, että esityksessä on sekä hyvää että huonoa. Tärkeintä joka tapauksessa on, että kunnat reagoivat esitykseen nopeasti. Niillä on ensi vuosi aikaa saada raportointinsa uuden esityksen mukaiseksi, sillä uuden toimintamallin on tarkoitus alkaa tilikaudesta 2021.

– Osa kunnista on valmistautunut niin hyvin, että voisi ottaa uuden mallin käyttöön vaikka heti. Osassa kuntia tähän ollaan vasta heräämässä.

Uuden mallin taustalla on taloustietojen ongelmat. Tilinpäätöstiedoissa on ollut virheitä ja plussia on muuttunut miinuksiksi. Virheitä on ollut niin pienissä kuin isoissa kunnissa.

Ongelmien ratkaisemiseksi ja tiedon laadun parantamiseksi on tehty töitä vuosikymmeniä.
Kuntaliiton edustajia on kuitenkin esitystä tehtäessä kuultu.

– Hallituksen esityksen tavoitteet ovat todella hyvät. Kun kunnat saavat oikeaa ja oikea-aikaista tietoa, niillä on eväitä vertailla omaa toimintaansa muihin kuntiin. Toisaalta tuntuma lakiesityksestä on hieman virkamiesväritteinen, teoreettinen. Tekijät eivät ole käytännössä nähneet, millaista tilastointi kunnissa on.

Punakallio pohtii, voidaanko uudella mallilla saada aikaan esitettyjä tavoitteita. Esimerkiksi sote-toimialalle on tulossa aiempaa laajempia, yksityiskohtaisia luokkia. Pystyvätkö kunnat tuottamaan sellaisia?

Kunnissa joudutaan myös varautumaan investointikustannuksiin. Säästöt tulevat myöhemmin, kun tilastointi alkaa rullata automaattisemmin.

Kuntien palkkahallinnossa ja tilikirjanpidossa uusin malli on otettava haltuun pian ja oltava yhteydessä omaan tietojärjestelmätoimittajaan.

Tietoa uudistuksesta on tarjolla niin Kuntaliitossa kuin Valtiokonttorissa. Valtiokonttorilla on aiheesta koulutusta muun muassa 8.11.2019.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä