Kuva: Jyri Heikkinen / Joensuun kaupunki
Joensuu-lisä toimii, kun sitä voi saada myös lyhyemmiksikin työllistämisjaksoiksi, kuten yhdeksi kuukaudeksi, kerrallaan, sanoo Ari Jormanainen.

Kaksitoista kuntaa Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella ottavat käyttöön yhteisen työllistämisen kuntalisän.

Tarkoitus on, että kunnat voivat kuntalisän avulla kehittää työllistämispalvelujaan ennaltaehkäisevään suuntaan. Kuntalisästä toivotaan tukea työnantajien työllistämispäätöksiin, jouhevoittamista työnhakuun ja keinoa työllisyyden pitkittymisen estämiseen.

Työllistämisen kuntalisän avulla syntyneiden työmahdollisuuksien toivotaan jatkuvan saman työnantajan palveluksessa kuntalisän jälkeen tai toimivan ponnahduslautana seuraavaan työpaikkaan.

Valtimon kunnan kunnansihteeri Helena Korhonen sanoo, että maakunnallisen ponnistuksen tarkoitus on uudistaa työllistämispalveluita ennaltaehkäisevään suuntaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Täälläpäin yritykset kuitenkin aika vähän työllistävät työttömiä. Yritykset työllistävät yleensä suoraan niitä, joita tarvitsevat. Isommissa kaupungeissa on aika hyväkin kokemuksia, Korhonen sanoo Kuntalehdelle.

Korhonen ja Liperin kunnan työllisyyskoordinaattori Päivi Väyrynen pitävät hyvänä kysymyksenä sitä, mitä kuntalisä tarkoittaa Valtimon kohdalla. Tähän saakka julkinen sektori on ollut ylivoimaisesti suurin työllistäjä kunnassa.

– Toive on, että yrityspuoli alkaisi vetää ja saataisiin ihmisiä työllistymään sinne, Väyrynen sanoo.

Pohjois-Karjalassa kunnat ovat varanneet vuoden 2018 työllistämisen kuntalisään yhteensä 475 000 euroa. Tämän toivotaan nopeuttavan vähintään 226 henkilön työllistymistä ja paluuta työmarkkinoille.

Valtimolla on maakunnan mittakaavassa melko vähän työttömiä, jotka voivat työllistyä yrityksiin.

– Sellaisia ihmisiä on puolenkymmentä, joiden kanssa on ollut puhetta tästä. Viisi työllistyvää olisi tämänkokoisessa kunnassa hyvä tavoite, Päivi Väyrynen sanoo.

Kynnys laskee, kun byrokratia vähenee

Kuntalisä on 350–360 euron suuruinen korvaus työnantajalle työllistämisestä, ja sitä voidaan myöntää enimmillään noin 2 800 euroa. Työllistämisen kuntalisä edellyttää 4–35 viikon työsuhdetta, jossa työaika on vähintään 18 tuntia viikossa. Palkattu työntekijä voi olla esimerkiksi puoli vuotta työttömänä ollut nuori tai yli 200 päivää työmarkkinatukea saanut henkilö.

– Mitä helpommaksi työllistämistä saadaan kehitettyä ja byrokratiaa karsittua, sitä helpommin pienikin yritys rohkenee kokeilla esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaamistam Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Merja Blomberg sanoo Joensuun kaupungin tiedotteessa.

– Uskon, että tällainen työllistämisen kuntalisä synnyttää yrityksille halua palkata uutta työvoimaa ainakin osa-aikaisesti. Kuntalisä pienentää myös yritysten taloudellista riskiä. Kannustan myös työttömiä osoittamaan nykyistä suurempaa aktiivisuutta työnhaussa, sillä työttömyysturva ei voi myöskään olla vastikkeetonta.

Joensuu-lisää käyttäneisiin yrityksiin kuuluu entisen Tuupovaaran alueella toimiva Hukka-design, joka valmistaa kivestä koriste-esineitä ja saunatarvikkeita. Kapasiteettitarve vaihtelee kausittain ja toisinaan on tarvetta myös lyhytaikaiselle työvoimalle.

– Lisätyövoiman palkkauspäätös ja työhön perehdyttäminen on helpompi tuen myötä, tuotantopäällikkö Ari Jormanainen sanoo.

Työllistämisen kuntalisä otetaan käyttöön pääosin yhtenäisillä periaatteilla seuraavissa kahdessatoista kunnassa Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella: Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi, Tohmajärvi ja Valtimo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*